Jaha. Jos sitä ilmottelis että on hengissä.
Miehen kanssa edelleen asutaan yhdessä, jonkinlainen sopu on ollut voimassa viime viikonlopusta asti.. En tiedä onko miehellä samat ajatukset kuin minulla, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että ei tästä taida pitemmän päälle mitään tulla.. :(
Mutta eikös niin sanota, että kun oikein rakastaa, niin pitää päästää toinen irti?
Kun meillä on niin erilaiset odotukset tulevaisuuden suhteen, näemmä. Tai on ne aina kai olleet, mutta nyt alkaa näkyä enemmän. Mies haluaa omakotitalon ja lapsia, minä en.. Okei, omakotitalo on kiva, muttei mulle mikään pakollinen. Lisäksi pitäisi minun ensin saada vakituinen työ, jossa viihdyn ja jossa on takeita että siellä myös saa tulla pysymään, ennen kuin voidaan edes miettiä lainan ottoa taloa vasten. Lapset, niin, ne ovat aika iso kysymys. Itse koen että en lapsia halua, en ole koskaan oikein halunnut. Olihan minulla seurustelumme alkuvaiheessa jonkinlainen vauvakuume, mutta siitä selvittiin.. En ole koskaan oikein osannut (tai halunnut) olla lasten kanssa, ei niiden kanssa oikein osaa puhua tai mitään. Tietyn ikäiset (öö semmoiset alkuala-astelaiset?) poikalapset suorastaan pelottavat, kun ovat vaikka leikkiensä vallassa ja huiskivat miekoilla tai leikkivät muuten jotain taisteluleikkejä. Pikkutytöt taas ovat joskus ärsyttäviä, itse kun en ole koskaan mitään prinsessaleikkejä leikkinyt.
En myöskään halua antaa lapselle omaa perimääni, en ole luonteeltani mitenkään ihastuttava, en halua jakaa tätä kellekään muulle, olen niin paljon perinyt äidiltä sellaisia huonoja puolia, että pelkään että ne siirtyvät myös lapseen. Lisäksi on kaikki sukuni lukuisat taudit, joita en halua jakaa. Itselläni on jo ollut niiden kanssa ongelmia ja varmaan vanhetessa tulee myös ne loput. Miehen suvussa on myös ongelmia terveyden kanssa, enkä ainakaan halua että lapsi saa allergian tai astman eikä voi pitää eläimiä. Itselleni eläimet ovat niin tärkeitä, että nytkin on jo tiukkaa kun mies on allergikko ja astmaatikko. Onneksi se on rottia sietänyt vaikka onkin aina silloin nuhassa.
Lisäksi olen kai niin itsekäs, että en vaan osaa ajatella olevani äiti.. Kamalaa sanoakin, mutta näin on.
Olen enemmän eläinrakas kuin lapsirakas. Minä saan ne "hymyilen tyhmästi" ja tuituilutustin -kohtaukset eläinten kanssa, kun muut taas alkavat leperrellä lapsille.. Ei voi mitään, joillekin eläimet vaan on tärkeitä.
Jos miehelle on lapsikysymys suuri, niin minulle on eläinkysymys. En tiedä voinko elää koko elämäni voimatta ottaa kissaa tai jopa koiraa..
Mies sanoi riitamme aikana, että ei se ole pelkästään lapsista kyse, meidän tulevaisuus. Muka. Mutta seuraavassa lauseessa jo kumosi tuon, kun sanoi, ettei halua sitten neljänkymmenen vuoden päästä miettiä, kuinka jäi lapset tekemättä tms.
Tosin kun mietin, että olen kai liian itsekäs lapsille, niin voiko niin sanoa, kun kuitenkin haluan lemmikkejä, ja niistä on myös kova vastuu, ja niitä pitää hoitaa ja rakastaa? Se ei ole minusta ollenkaan niin vaikeaa kuin lapsen sijoittaminen siihen eläimen tilalle.. Hmm. Minulla vain ei ole äidillisyyttä ihmislapsille, olen kai sitten emo lemmikeille :D
Menipäs tämä nyt pohtimiseksi ja jahkaamiseksi, vaikka itseasiassa minun ei edes pitänyt avautua tänne asiasta.. Mutta kaippa se parempi on tännekin ajatukset kirjoitella.. Onneksi olen saanut näistä puhua ja kirjoittaa kavereille, muuten olisin varmaan haljennut. Melkein tuntui viime viikon lopulla, että otan pois tuon "entinen masentunut" -tekstin tuolta kuvauksesta, niin oli huono olo.. Tai kai se on tuolla jossain vieläkin, jos tässä taas tulee iso riita ja jos/kun päätetään erota, niin varmasti olo tulee olemaan ihan järkyttävän paha :(. Ei meistä kumpikaan halua erota, rakastetaan toisiamme edelleen. Mutta...
Jotenkin ajattelen, että parempi miehen olisi saada itselleen kunnolinen nainen, jolla on koulutus ja työpaikka ja joka haluaa sen omakotitalon ja lapset ja joka ei niin välitä niistä lemmikeistäkään.. Ja joka on mökki-ihminen.. Huoh.
Olen myös miettinyt sitä, että pitäisikö meidän koettaa elää hetki erikseen, mutta eipä se kai mitään auttaisi..?

Omilleen muuttamisessakin on kyllä vaivaa, tiedän, että nyt työttömänä saisin täyden päivärahan ja asumistuen, mutta ne vuokratakuut! Sossusta kuulemma yleensä annetaan yksi kuukausi, mutta sitten jää vielä paljon itselle kerättävää. Varsinkin jos ei ole kyseessä kaupungin asunto, niin vuokratakuut on yleensä kaksi kuukautta ja siihen vielä ensimmäinen vuokra päälle. Ihan mahdottomia summia minusta jo työssäkäyvällekin, saati työttömälle.. :( Tuntuu niin pahalta ajatella tuotakin, olen niin pulassa jos mies haluaakin yhtäkkiä minusta eroon, mistä ihmeestä saan rahat?? Ymmärtääköhän kukaan, millainen paine siinä on? En kertakaikkiaan saa niitä noin vain mistään! Isältä en voi pyytää, kaksi sataa on ehdoton maksimi, siinäkin varmaan ihan liikaa, kun täytyyhän isänkin maksaa oma vuokransa, laskunsa ja ruokansa ja eläke ei kovin iso kuitenkaan ole. Eli minulla olisi siinä koossa siis yksi kuukausi sossusta ja 200 isältä. Öö yksi kuukausi vielä jostain ja varmaan toiset 200 joltain muulta. Kun vuokrat nyt on sitä väh. 400e yksiöissäkin. En millään haluaisi maksaa enempää, siis okei, saan ehkä niitä tukia niin että voisin maksaa enemmän, mutta hei nuo takuut!! Ja sossu ei tasan suostu antamaan mitä tahansa summia.. Sitten kun nuo rahat olisi koossa, niin hei se ekan kuun asuminen? Mistä rahat ruokaan?? Kelasta kun kyselin, niin jos muuttaisin 1.10 niin saisin hakea päivärahaa vasta 26.10, kun siinä on se joku omavastuuaika. Pop. Okei, asumistuki tulee ihan siitä ekasta päivästä lähtien, mutta sekin tulee sitten vasta joskus myöhemmin. Ei ne sitä etukäteen maksa.. Huh.
Olen niin toivonut jotain ihmettä, pientä lottovoittoa tai arpavoittoa, jos saisin edes 1000 jostain, niin suurimmat huolet olisi sillä pois! Sitten vain sossuun pyytämään se yksi kuukausi apua ja isältä hiukan niin että eläisin ekan kuukauden jotenkin. Miten voi tuntua tuhat euroa niin saavuttamattomalta summalta.. Pistin viimeiset kolikkoni lauantaina päivällä lottoriviin ja euroarpaan, jos olisi voittanut jotain, mutta ei, ei mitään...
Työksi en pysty muuttumaan millään, tuntuu että konekin on täynnä jo hakemuksia joita olen lähettänyt eri paikkoihin, mutta mikään ei tärppää. Olen jopa koettanut soitella perään ja toitottaa kuinka haluaisin juuri sen ja sen paikan.. Turhaan. Edes "tarvittaessa kutsuttaviin" hommiin ei pääse... Itku.
Tänään meni yksi haku umpeen ja tiistaina toinen, niihin taas soittelemaan viikolla.. Pari työkkärin kurssia on myös harkinnan alla, niistä saisi edes ne tuet sun muut. Mutta kun ne kurssit on justiin niitä samoja, tehdään CV:itä ja hakemuksia ja saadaan samat tiedot joka kurssilla ja aina samat tietokone -hommat ja muut... Ei niitä oikein muuten jaksa kuin sen rahan tähden ja onhan niissä sitten aina se työharjoittelujakso. Noh, paree hakea niihin kuitenkin, iso raha se on se joku 600 minkä niistä saa kuussa.

Että osaa olla epätoivoinen olo.. Oman yksinäisen elämän aloittamisen ei pitäisi olla näin vaikeaa.. En minä siis tavallaan halua tästä nyt muuttaa pois, mutt tuntuu ettei tämä ole sellainen suhde, jossa ollaan yhdessä vielä mammoina ja pappoinakin. En halua kieltää mieheltä niitä asioita joita hän haluaa. Enkä itseltäni niitä asioita joita minä haluan.
Lol, pitäisi voittaa se kymppimiltsi ja ostaa semmoinen kartano, että ei tarttis nähdä miestä ja kersoja viikkoon, vaan vois olla vaan yhdessä siivessa elikoitten kanssa ja silloin tällöin käydä katsastamassa muu pesue... :D

Tosin, jos sen 10 miljoonaa voittaisin, niin olen jo luvannut (olen luvannut joka kerta viime aikoina) että osa rahasta menee hyväntekeväisyyteen. Nyt voisin antaa suoraan3-4 miljoonaa lapsille ja eläimille koti- ja ulkomailla ja lisäksi laittaa yhden miljoonan tilille, josta voisin sitten antaa silloin tällöin jotain summia hyviksi katsomiini kohteisiin.
Kavereita pitäisi myös muistaa :)
Ei sitä ihminen tarvitse itselleen sitä 10 milliä, en osaa edes ajatella, miten jossain ameriikoissa voidaan voittaa satoja miljoonia lotossa.. Ihan järkyttävää ja turhaa! Enkä usko että niistä summista puoletkaan menisi hyväntekeväisyyteen..

Mitenkäs minä eksyin tällaiseen aiheeseen.. No, onhan se kutkuttavaa ajatella tuollaista summaa omana. Vaikkakin ihan turhaa ajattelua.
Voih, kun saisi edes sen tonnin.

Hah, tähän väliin voisi taas muistuttaa huuto.netin tavaroistani, tukekaa köyhää naikkosta, rahat menee takuuvuokrarahastoon! (puoleksi pila, mutta puoleksi olen tosissani)

Minun piti tänne kirjoittamisen sijaan laittaa kuvia, jotka on jääneet koneelle lojumaan, voikohan niitä enää laittaa tänne joukon jatkeeksi, tämä kirjoitushan on jo kilometrin mittainen... Mutta en jaksaisi uutta postaustakaan niille tehdä.. Siispä ne tulevat tähän perään:


Satanut on ihan mukavasti viimeaikoina.


Tämän kuvan sisar on esiintynyt täällä aiemmassa kuvapostauksessa, tässä vain on tuo valo erilainen :)


Mainitsinko jo että on satanut ihan kivasti?
Onneksi on niitä aurinkoisiakin päiviä:


Nämä kukat olivat vielä voimissaan maanantaina.


Leppäkerttuja on nyt ollut todella paljon.


Ja ihanan herkullisia värejä päivä päivältä enemmän!


Tämä ei ole herkullinen millään muotoa, vaikka väreiltään onkin syksyinen.... Oli muuten ihan jumalattoman iso!

Viime sunnuntaina oli Myllysillan avaus ja sen kunniaksi koko päivän oli sillalla häppeninkiä, Katri Helena, Tommi Läntinen, Negative.. Miehen kanssa suunnattiin sillalle illalla vasta Negativea katsomaan ja ennen kaikkea sen jälkeen ollutta ilotulitusta katsomaan. Ihan kivalta se Negativekin kyllä kuulosti ja ilotulitus oli komea, vaikka sen kuvaaminen kyllä oli taas kerran hirmu vaikeaa... Kolme menettelevää otosta illasta:


Jonne screeniltä, muuten ei kyllä päästy minnekään mistä olisi äijät nähnyt ihan "livenä", porukkaa oli hiukkalailla paljon...


Heh, olin ihan jeejee kun sain ikuistettua tuollaisen sydämen mallisen tulituksen :D

No niin, nyt on vuodatettu oloa ja saatu kuvat esille, nyt on hyvä lopettaa tälle kertaa.