Veli-Matti A. Pitkänen
Karhukoira Vääpeli jahtasi kontiota omistajansa Joni Hakulin kanssa Hämeenlinnassa syksyllä 2006.

Sudet söivät kuuluisan karhukoiran Keuruulla


 Ehkäpä Suomen kuuluisin karhukoira Vääpeli joutui keskiviikkoaamuna susien suuhun Keuruulla.

Vääpeli sai vainun karhusta Keuruun Pihlajaveden Pesälammella. Se jäljitti ja haukkui karhua pitkään, ja omistaja Joni Hakuli seurasi koiraansa gps-paikantimen avulla.

Yhtäkkiä Vääpelin haukunta kuitenkin loppui, ja kun Hakuli ennätti paikalle, hän löysi Vääpelin raadeltuna. Sudet olivat jo lähteneet paikalta.

- Se oli jo kuollut ja puoliksi syöty. Sudet olivat varmaan kuulleet, kun Vääpeli haukkui karhua, ja käyneet sitten kiinni, Hakuli arveli.

Vääpeli-koira oli auttanut poliisia karhutehtävissä kolmen vuoden ajan. Se muun muassa jäljitti syksyllä 2006 karhua, joka herätti pelkoa Hämeenlinnassa kaupunkialueella.

Juttu Iltasanomista.

_______________________________________________________________________

Tällainen herättää aina keskustelua. Varsinkin kun kyseessä oli ns. ammattikoira.
Ei ole koskaan näille tapauksille selitystä, se vaan on niin että kun susi koiran näkee, se on myrkkyä. Vihollinen. Ja vihollinen on tapettava. Piste.

Toki karhukoiran omistaja (ja koira itse) tietävät, että karhua ajaessa loukkaantuminen tai kuolema kuuluvat ammatin riskeihin. Silti sitä mieluummin soisi karhukoiran kuolevan karhun kynsiin, kuin susien. Karhua vastaan koiralla on koulutus ja sisua taistella viimeiseen asti, mutta susilaumaa vastaan sillä ei ole mitään mahdollisuuksia, oli kuinka urhea tahansa.
Ja karhukoiran haluaisi kuolevan mieluusti vanhuuteensa, hyvän työn tehneenä, tai edes piikillä omistajansa kanssa sairauden uuvuttamana, kuin yksin ylivoimaa vastaan.

Kunnioitan aivan äärettömän paljon karhukoiria (en siis tarkoita rotua, vaan karhukoiria yleensä), sillä ne ovat niin taitavia, rohkeita ja sisukkaita, etten voi ymmärtää. Koiralta vaaditaan niin paljon! Ja kaikkein eniten kunnioitan niitä koiria jotka taistelevat viimeiseen asti, puolustivat ne sitten omaa henkeään tai isäntänsä.

Ja ei pidä unohtaa, että olen myös susi-ihminen, melkeinpä henkeen ja vereen. Ymmärrän asian myös susien kannalta, niin kuin ensimmäisestä kappaleesta varmaan huomaa. Koira on suden vihollinen.
Olen sanonut miehelle, että ilman järisyttävän hyviä perusteluja, en anna anteeksi jos mies susimetsälle menee. Ja näitä syitä ovat esim. sairas susi, ihan sinällään, raukka pääsisi lepoon, sekä susi joka joko sairauden tai henkisten syiden takia käy ihmisten kimppuun.
Minusta kauhea kalabaliikki jostain muutamasta lampaasta tms. on aivan turhaa, sillä otammehan mekin helpoimmalla ruokamme. Kaupan hyllystä. Mitä muuta sudelle ovat lampaat aitauksessa? Lihatiski. Silkka lihatiski. Pitää sitä ymmärtää. (Ja miettikääpä susia lapissa! Poroja tokkakaupalla, ihan vapaana! Mistä susi sen tietää, onko poro "ihmisen omistama" vai ei?)
Tosin turhanpäivänen teurastus on myös asia erikseen, jota on punnittava. Jos susi turhaan raatelee joukon lampaita tms, ei syödäkseen vaan huvikseen, on asiaa mietittävä.
Pitäisi aina miettiä kummankin kannalta, nykyään vain tuntuu olevan sellainen mieli, että ihan sama oliko se se yksi syöty/viety lammas vai koko joukko, kaikki sudet pitäisi tappaa. Ehkä pitäisi hieman muuttaa ajatustapaa? Liiallisuus kummankin puolelta mietintään.

Nyt ovat sudet myös alkaneet vihdoin lisääntyä (susi on silti uhanalainen Suomessa!) ja levittäytyä ja siitä on noussut kauhea haloo. Ei muka uskalleta mennä metsään sienelle. Pyh ja pah. Kyllä terve susi ihmistä karttaa eikä suinkaan päälle käy! Ja jos sudet lisääntyvät, on vain todennäköistä että niitä joku silloin tällöin näkee. Sudet ovat täällä olleet ensin, kuten yleensäkin luonnonvaraiset eläimet. Me olemme niiltä vieneet tilan (ja susilta melkein hengenkin).
Susi ei ole ihmiselle haitta.
Jos joskus monta sataa vuotta sitten on susi jonkun lapsen syönyt, niin voiko sitä muka käyttää syynä nykypäivän metsästyksessä? Ei susi ole paha eläin. Se ei ole saatanasta tai piru suden hahmossa.
Susi on sosiaalinen laumaeläin, tarkka hierarkiastaan ja hellä hoivaaja, pennuista huolehditaan laumassa.

Seuraavassa katkelma Wikipediasta, koko susisivun löytää täältä.

"Susi karttaa tavallisesti ihmistä ja käy hyvin harvoin ihmisen kimppuun. Viimeksi ihmisiä Suomessa mahdollisesti surmannut susi liikkui Turun seuduilla 1880-luvun alussa, ja sitä on jälkikäteen epäilty villiintyneeksi koiraksi tai koirasudeksi. Tohtori John Linnellin raportin (2002) mukaan susi on todistettavasti surmannut viimeisen 50 vuoden aikana Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa yhteensä 17 ihmistä. Suurin osa tapauksista on johtunut rabieksesta eli vesikauhusta: rabieksen vähentyessä ovat susihyökkäyksetkin vähentyneet selvästi. Linnellin mukaan vertailu muiden petojen vastaaviin lukuihin osoittaa, että susi kuuluu vaarattomimpiin eläimiin kokoluokassaan.[7][8] Nykyajan vakavimmat dokumentoidut susihyökkäykset tapahtuivat Intiassa, Uttar Pradeshissa vuosina 1996–1997. Niissä kuoli tai vammautui 74 ihmistä, enimmäkseen alle 10-vuotiaita lapsia. Niitä on selitetty muun muassa susien tottumisella ihmisiin. [9]

Susipelko on Suomessa vanhaa perua. Turun hovioikeus tuomitsi vuonna 1652 Iisalmen pitäjästä kotoisin olleen Lauri Kapaisen teloitettavaksi ja poltettavaksi susien noitumisen vuoksi. Tuomion mukaan Kapainen oli tunnustanut "noituneensa" ne sudet, jotka edellisenä talvena raatelivat ja söivät Jääsken pitäjässä 18 lasta. Samankaltaisia lasten sarjatappoja on Suomen kirkonkirjojen haudattujen luetteloihin merkitty yhteensä kuusi. Niistä ajoittuivat 1700-luvulle Ristiinan ja Ilomantsin lastensurmat. Eniten susien tappotekoja tunnetaan 1800-luvulta, jolloin kirjattiin Kaukolan, Kivennavan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lastensurmat. Yhteensä susien tappamiksi tiedetään merkityn 110 suomalaista lasta. Viimeinen mainittu suomalainen susiuhri oli 7.11.1881 kuollut viisivuotias Kalle Oskari Grönroos Vahdosta.[10]

Lähdekriittisesti todistettuja suden surmia ei ole yhtään. Kuolinsyyt merkitsi ylös paikallisen seurakunnan pappi – vanhempien antaman selityksen mukaan. Erityisesti sairaat tai vammaiset lapset vietiin metsään, mistä "susi" heidät vei. Kun kuolinsyitä alettiin tutkia, suden tekemiä surmia ei havaittu yhtäkään, mikä antaa aiheen epäillä, onko niitä koskaan ollutkaan. Esimerkiksi Tampereella sanotaan tapahtuneen yhdeksän suden hyökkäystä vuonna 1877, jolloin Turkin sota nosti turkisten hintaa. [11]

Susien tiedetään myös hoitaneen hylättyjä ihmislapsia. Näitä ns. susilapsia tiedetään useita tapauksia.

1800-luvulla susista maksettiin ns. tapporahaa. Parhaan hinnan sai aikuisten yksilöiden nahoista."

Wikissä oli myös seuraava haastattelupätkä:

"Metsästys ja Kalastus -lehden haastatteleman tutkija Ilpo Kojolan mukaan paras lääke susien aiheuttamien tuhojen kurissa pitämiseksi on hillitä raivotaudin leviämistä ja estää susien kesyyntyminen sopivalla metsästyksellä eli ihmispelon olisi säilyttävä susipopulaatiossa. Esimerkiksi Vancouverissa Kanadassa retkeilijät saivat susilauman kesyyntymään ruokkimalla, ja sudet alkoivat hyökkäillä ihmisten kimppuun, jos herkkupaloja ei tipahtanutkaan. [15]

- Ymmärrettäväkin näkemysero susien vastustajien ja puolustajien välillä on vaikeimpia esteitä susikannan kasvattamisen ja tulevaisuuden suunnittelussa, koska samalla väistämättä vaikutetaan myös ihmisen asemaan omassa tutussa elinympäristössään. Välittömänä seurauksena on todennäköinen salametsästyksen kasvu sekä toisaalta susien aiheuttamat vahingot. Ongelmiin on yritetty esittää useita ratkaisuja, kuten susiaitojen rakentaminen vahinkojen vähentämiseksi ja susikannan levittäminen Länsi-Suomeen, jotta tilanne helpottaisi itärajan tuntumassa. Tavalla tai toisella asiassa ollaan astumassa alati eri osapuolten varpaille."

1837967.jpg

1837977.jpg

Sudella on monet kasvot - vähän kuin ihmiselläkin.