miehelle tänään, kihahti vain päässä, kiitos SEN ajan kuukaudesta. Melkein vuodatin kaikki epätoivoiset ajatuksetkin, etten jaksa. Mutta sain oltua hiljaa. Sillä huutamisella koko juttu olisi vain mennyt perseelleen. Nytkin meni jo tarpeeksi hankalaksi, kun itkeä tiristelin. Vielä mukavampi juttu oli, että räjähdin juuri kun olimme menossa miehen siskon synttärikahville. Mies sitten siinä alkoi mussuttamaan että: "kiva lähteä kun sä sanot että vituttaa". Olin oikeasti kihisemässä. Eikö mua saa vituttaa, kun on menkat? Kyllä pitäisi jo tietää että niiden aikana saatan yhtäkkiä vetää palkokasvin nenään ihan mistä tahansa. Sanoinkin. Mies sanoi että ei tiedä. Ai jaha. No pistääpä nyt sitten muistiin, kiitos.
Mies oli siinä jo jäämässä mussuttamaan ja vatvomaan tätä vitutustani, kun minä taas sanoin, että lähdetään jo menemään, tällä vatvomisella se vaan menee pahemmaksi. Siihen mies että "onko sitten vaan parempi unohtaa kaikki ja olla kuin ei mitään? Mä tiedän kyllä mitä siitä loppujen lopuksi seuraa että vaan "unohdetaan"..." Mussun mussun. Joopa joo, onko niin vakavaa kun nainen mekkojen aikana on vittuuntunut? Eipä tuo nyt ainakaan mua jää vaivaamaan, kun pitäisi tietää että niin käy. Ja nytkään en suoranaisesti ollut miehelle kiukkuinen, vaan kaikelle yleensä. Mutta mies ei sitä IKINÄ tajua, vaan ottaa aina kaiken henkilökohtaisesti. Eikä auta että sanon ettei vika ole hänessä, vaan on sitten pakko vaan jatkaa sitä mussunmussunnytonkivakiukkuillamulle -valitusta. Argh. Ei kuule paljon piristä tommonen, vähemmästäkin vittuuntuu sitten Juuri siihen MIEHEEN. Mutta kun ei ummarra niin ei ummarra....

Argh. Mutta onneksi loppuilta on nyt sujunut ihan hyvin, toivottavasti vielä jatkuu samaan malliin.