Josko sitä jaksaisi kirjoittaa siitä maanantaisesta vanhusten luona käynnistä...

Eli koska oli vapaata, kysyin mieheltä että mitä jos mentäisiin Raumalle. No mies ei niin innostunut koska tiesi siellä olevan rahapäivä, joten tarjosi rahaa bussiin. Mie soitin sitten siinä yhdentoista aikaan että tulen käymään tänään. Äiti oli ihan selvän kuuloinen (oli käynyt aamulla labrassa), isä kuulemma oli kaljaa tissutellut. Eivät olleet kuulemma alkossa käyneet hetkeen aikaan. No, kuulosti ihan ok:lta.
Bussi lähti 11.40. Kun pääsin perille niin en voinut taas kuin ihmetellä, että missä välissä se känni tuli? Äitikin oli ihan hyvässä tuiterissa jo. Ja koska hänen liikkeensä ovat nykyään niin vaikeita, niin se lisää sitä vaikutelmaa. Eikä oikein plussaa tule likaisena roikkuvasta rasvaisesta tukasta... Yh. Isä oli tavanmukaisessa kunnossa myös.
Juuri kun olin tullut ovesta sisään, soitti äidille silmäasemalta myyjä, että lasit olisivat valmiit haettavaksi. No äiti siitä sitten heti innostumaan, että mehän mennään ne nyt hakemaan! Taksia soitettiin ja minä poikkesin automaatille nostamaan rahaa. Ei kai saisi toisten raha-asioita levitellä, mutta kerron nyt, että otin 240e ja tilille jäi vielä 220e. Pussissa oli jo 50e. En oikein osannut arvioida mitä lasit maksaisivat, mutta mietin että jotain 400 olisi vielä passeli.
Päästiin sitten liikkeeseen, jossa oli hiukan ruuhkaa ja äiti jo hermostui siinä kännihuuruissaan että "menis nyt jo pois" (aikaisempi asiakas) ja "tulis nyt jo tänne" (myyjä). Luuli kai olevansa hiljainen, mutta kyllä kaikki sen kuulivat. Huoh. Ja lisätkää tähän taas se hurmaava rasvainen olemus ja seisovat silmät vanhojen vinossa olevien lasien takana).
Vihdoin sitten tuli äidin vuoro (eikä äiti sitten varmaan kuullut puoliaikaan mitä myyjä puhui, koska äidin kuulolaitetta ei vieläkään ole saatu) ja myyjä kovasti passasi ja kokeiltiin että onko sopivat ja painaako ja putsattiin linssejä ja siitäkin äiti "mutisi", että "likaisella rätillä putsaa laseja"... Eikä kukaan tietenkään kuullut....
Ja sitten tuli pakettiin laittamisen aika, uudet lasit oli silmillä ja vanhat koteloon ja laput ja kaikki muovipussiin.. Sitten myyjä kaivaa kuittia esiin.. "Ja se olisi sitten 739 euroa". MITÄ? OI HERRAISÄ! Minä olin siinä ihan hoomoilasena ja äiti alkaa kitistä, että maksa nyt, maksa nyt ja minä yritän hiljaa supista, että ei rahat riitä, ei riitä, mutta eihän äiti sitä kuullut ja jouduin suurinpiirtein huutamaan että RAHAT EI RIITÄ. Noloa! No äiti ei tätä uskonut vaan jankkasi että maksa nyt, ja repi kukkaronsa kädestäni ja iski seteleitä myyjän kouraan ja sanoi että maksetaan loput kortilla. Minä taas selitin ettei siellä ole tarpeeksi rahaa.. Tässä vaiheessa myyjän ilme oli jo niin säälivä minua kohtaan että... Ja muut myyjät ja asiakkaat kuulivat kaiken ja tuijottivat.. Sitten äiti jotain kinusi, että jos annan nyt nämä rahat niin enkö saisi laseja, että maksan myöhemmin loput.. Mutta eihän se käynyt kun olisi pitänyt maksaa puolet ainakin. Siinä myyjä sitten palauttaa rahoja ja yrittää saada äidiltä laseja takaisin... Lopulta äiti sitten vakuutteli että tulevat hakemaan ne huomenna... Noloa, voi itku... Siinä kun käännyttiin tiskiltä niin äiti jotain sitten marmatti... Taksimatkalla odotin mitä kotona syntyy...
Isä tietysti repesi, että niinpä niin! Ja kuulemma hän vielä tiesi mitä lasit maksoivat! Että äiti vain ei uskonut. Voi elämä... Siinä isä sitten taas haukkui äitiä. Isän mennessä tupakalle äiti soitti jopa siskolle, että lainaatko rahaa. Mutta mistä siskolla muka olisi yhtäkki napata muutamaa satasta? Huh huh..
Olipa taas reissu... Milloin mahtaa sitten luonata niiden lasien hakemin, en tiedä. Äiti ei saa niin paljon rahaa, eikä varmaan mikään säästäminen noilta onnistu...

Pitäisi kai vielä siitä neurologihommasta jotain kirjoittaa, mutta en jaksa tämän vuodatuksen jälkeen ihan heti. Ainakin pieni tauko on nyt passeli.