Kuten aikaisemmin mainitsin, olen tässä pari päivää mietiskellyt asioita. Tuntuu että viimeaikoina olen keskittynyt vaan kaikkeen turhaan ja hupsutteluun, enkä ole käsitellyt täällä (enkä muutenkaan) mitään vakavaa ollenkaan. Ehkä se onkin ihan hyvä, mutta tuntuu että elän tällä hetkellä jossain iloisessa kieltäytymisen tilassa. En hyväksy ajatuksiini enkä elämääni mitään, mikä koskee koulua tai tulevaisuutta työn tai rahan parissa, en hoitoa. En ole nyt käynyt kolmeen kertaan psykolla. Tiedän että pian siellä katkaisevat koko hoitosuhteen, jos en mene tai ilmoita mitään itsestäni. Minä vain en.. halua. En pysty. Ehkäpä arastelen ja ujostelen tätä uutta ihmistä, mutta harmittaa niin kovasti, pidin Anusta, aiemmasta psykostani niin kovasti. Nyt tuntuu vaikealta mennä tälle uudelle. Ja minä kun olen aika kärkäs lukemaan ihmisiä pukeutumisen ja yleisen tyylin ja asenteen puitteissa (useimmiten osun oikeaan) niin tuntuu jotenkin että nämä uudet ihmiset eivät ole minua varten. En oikein osaa selittää tunnettani, mutta se syntyi heti. Tiedostan, että molemmat olivat mukavia siinä tapaamistilanteessamme, mutta jokin ei kolahtanut. Nyt ymmärrän miksi terapeuttien valitseminen ja suhteen solmiminen pitkäksi aikaa on tärkeää. Kyllä se vaikuttaa potilaaseen, jos yhtäkkiä vaihdetaan henkilökuntaa ja kemiat ei ehkä kohtaakaan. Pelkään että menen sinne vain koska pitää, puhun diipadaapaa enkä yletä edes niin syvälle kuin Anun kanssa.

Ja harmittaa (näin sivumennen sanoen) että silloin kun ajattelen näitä asioita, en pane niitä suoraan muistiin, sillä minulla nämä valaisevat kokemukset todellakin ovat ohimeneviä. Sitten kun haluaisin kertoa teille, että olen oikeasti keksinyt jotain fiksua tai sisäistänyt jonkin asian "oikein", niin se häviää taivaan tuuliin ennen kuin saan jaettua sen kanssanne tai ylipäätään kenenkään kanssa. Olisi vain kiva ilmoittaa, että minäkin joskus oivallan jotain. (Siis kirjoittaa sillä hienolla tavalla jolla hoksaan asiat, en näin arkisesti vain ilmoittamalla.)

Ja ehkäpä siinä on myös yksi syy miksi en ole mennyt psykolle. Pelkään, että kun nyt olen oivaltanut joitain asioita uudelleen (minullahan on näitä vääristyneitä käsityksiä) niin siellä saankin kuulla että ne ovat edelleen väärin. En väitäkään että olisin tajunnut kaiken itse oikein, mutta silti on minusta hienoa, että pikkuhiljaa alan loiventaa entisiä käsityksiäni, ei ole tarkoitus (minun ainakaan) oivaltaa heti asioiden oikea laita tuosta vain. Jos joku tuleekin nyt sanomaan minulle että ajatuksesi ovat päin pöpelikköä, nostaako se itseluottamusta ja varmuutta omaa ajattelu- ja päättelykykyä kohtaan?

Pinnalliseen puheeseen (koska unohdin jo mitä piti jatkaa äskeisestä):
Pitää ilmoittaa Raumalle menosta kotiin sekä sille huuto.net myyjälle, notta milloin tavataan. Haluan sen laukun ja topin. :)
Pinnallisuuttani en käsitä miten 80 kiloinen nainen voi mahtua M -kokoiseen takkiin, mutta miksi housut ovat pienet, jos ne ovat 38 -kokoiset?

Ai niin. Lankesin tänään mässyyn.
237954.jpg(siitänäpä taas nähtiin) Mutta olenpahan silti pitkästä aikaa ollut peräti 2 päivää ilman mässyä. Yleensä olen jo päivän jälkeen langennut. Ehkä pikkuhiljaa kitkuttamalla tässäkin.. Tai sitten ei. Sen pitäisi olla kerrasta poikki. Argh. No, ostin kuitenkin 3 60g suklaapatukkaa ja Fazerin levyn. Patukat söin jo.
Kävin myös parin kymmenen minuutin kävelyllä tänään. Positiivista. :)

Eilen muuten siivosin kunnolla, kävi taas reippailusta. Imurointi, pölyt, lattioiden pesu, vessan pesu JA iljettävimmistä iljettävin homma: vessan lattiakaivon puhdistus... yök. Oli sitten kyllä sen verti röhnää, että annan vinkin kaikille pitkätukkaisille naisille ja miehille: kannattaa putsata se kaivo ennen kuin on myöhäistä, lupaan että se on kivempaa kuin tämä!