Kaikennäköisiä on tullut muisteltua lapsuudesta, mutta juuri nyt ajankohtaiset ongelmat vievät tilaa vanhemmilta muistoilta.. Päädyin lueskelemaan päiväkirjaani ja päätin poimia sieltä muutamia tuntojani tänne. Tässä on tämän vuoden merkintöjä, tammikuusta ihan muutaman päivän takaisiin.

Näistä selviää vähän ongelmieni laatu ja mielentilani.

2. tammikuuta 2006

"Tuntui tuossa viikonloppuna välillä tosi raskaalta, taas yksi vuosi hukkaan heitettynä ja taas on sotkut selvitettävänä. Ihmettelin itsekseni, että ihme etten ole jo sairaalassa viimeistään verenpaineen takia, luulisi sen olevan taivaissa stressailuideni takia. Kumman kestävä kroppa minulla. Varmaan ne kyllä jossain vaiheessa tekee tenän, verenpaine nousee ja sokeriarvot hipoo taivaita ja suonet tukkeutuu kokonaan järjettömän ahmimiseni takia... Joka ei tietenkään ole mikään oire stressistä, ei... Miksi hitossa en reagoi ruumiillisesti mitenkään? Pitääkö se kaikki paine kasautua mieleen? Olisin mie mieluummin kipeä ja tervepäinen kuin hullu ja fyysisesti terve..

Olen miettinyt, että on pakko purkaa nyt loppukuusta sillä psykiatrilla kaikki ulos, pakko saada ne ymmärtämään mikä mun tilanne oikeasti on. Pelkään vain, että vähättelen taas ja selitän kaiken neutraalisti. Pitäisi edes joskus pillahtaa kunnon itkuun ja tyrskiä kaikki paska pois, muutenkin kuin vain yksin... Mutta kun olen tämmöinen tavallinen suomalainen tampio ja pidän kaiken sisälläni. Sanonta suomalaisista miehistä pitää miun kohdallani paikkanasa tässä kohdin; ei puhu eikä pussaa. tarkoitan siis puhumista.

Pitää varmaan osallistua johonkin "avaa itsesi muille" -kurssille :D. Paha vain, että edelleen perisuomalaisena ihmisenä pidän tuommoisia kursseja naurettavina. Vaikka ehkä jossain on joku ajatuksen tynkä, että se ehkä just ja just, parin prosentin todennäköisyydellä saattaisi peräti olla hyväksi.... Ehkäpä tuo koulukiusattujen ryhmä ajaa vähän samaa asiaa tuosta purkautumisesta. Katsotaan mitä osaan sielläkin sanoa ja tehdä.. Siihen on vielä kaksi viikkoa. Mies on silloin kurssilla. Menee ensi viikolla jo. Viimeinen kaksiviikkoissatsi ennen kevään loppukokeita. Toivottavasti pääsee läpi. Saisi edes toinen meistä viralliset ammattilaisen paperit. Vaikka kuulemma ei se haittaa vaikkei läpi pääsisikään, aina voi uusia. Ja tuolla alalla riittää hommia kyllä, jos vain on kokemusta ja osaamista muuten. Tai noh, niinpä kai minunkin alallani, mutta onhan se aina helpompaa saada työpaikka papereilla kuin ilman. Ja hyvä työpaikka vaatii ainakin paperit. Vaikka kyllä mulle riittää vaikka kassahommatkin. Niihin kai saan tätä menoa tyytyäkin.."


Sokeriholisti-minäkö?
 8. tammikuuta 2006

"Oletko kuluneen vuoden aikana...

1... syönyt enemmän makeisia kuin olit ajatellut etkä osannut lopettaa?

2... lyönyt laimin arkisia toimiasi, koska olet syönyt liikaa makeisia?

3... tuntenut, että haluaisit tai että sinun pitäisi muuttaa makeistottumuksiasi?

4... kuullut ystäviesi tai perheesi valittavan, että syöt liikaa makeisia?

5... pakkomielteisesti ajatellut, milloin saat syödä tai ostaa makeisia?

6... käyttänyt makeisia liennyttääksesi alakuloisuutta, vihaa tai surumielisyyttä?

Jos vastasit kahteen tai useampaa kysymykseen myöntävästi, on olemassa riski, että olet sokeririippuvainen.

Arvatkaa moneenko vastasin myöntävästi? Aivan. Kyllä. Kaikkiin kuuteen. KAIKKIIN.

Lisätään tähän vielä, että kutoskohdan tavoin syön myös hyvään oloon ja että tässä yksi kerta veden 300g sipsejä, koska "en viitsinyt jättää loppuja".. Vaikka oli jo maha täynnä ja etoi. Pidin taukoa ja mätin loput kitaan.

Tänään söin jo 8 suklaamuffinsia ja keittiössä odottaa suklaalevy ja sipsipussi. Onneksi VAIN 250g...... Huoh. Apua siis TÄHÄNKIN."


16. tammikuuta 2006

"Koulupsykologini soitti tunti sitten. Olin nukkumassa. En taaskaan mennyt kuin vasta joskus puoli neljän aikaan nukkumaan. Psykologi oli huolissaan. Kerroin, etten ole käynyt koululla päinkään aikoihin. Kerroin, että silloin kun en ajattele koko koulua, oloni on hyvä ja olen ihan positiivisella tuulella. Mutta annas olla, jos rupean miettimään sitä, oloni muuttuu ärtyneeksi, olen kiukkuinen ja tulee paniikki tulevaisuuden suhteen. Olen silloin oikeasti ärtynyt ja tiuskin kaikesta. Ei ole pitkää aikaa, kun mies kysyi, että mikä minulla on, kun olen ollut koko viikon kiukkuinen.. Kai minun on otettava itseäni niskasta kiinni. Onneksi psykiatriaika täällä Raisiossa on jo ensi viikolla. Huomenna on se koulukiusattujen ryhmä, senkin olin unohtanut, mutta muistui mieleen psykologin soittaessa. Mieshän tulee jo torstaina kotiin, joten perjantaina minun on ainakin pakko lähteä "kouluun", joten toivottavasti silloin viimeistään saan mentyä opolle juttelemaan. Huoh. Niitä iltatunteja täytyy kai yrittää saada. Ja työharjoittelupaikkaa. Eikä siihenkään ole kuin joku kaksi viikkoa! Voi Johanna sinun kanssasi taas! :(

Mutta nyt haluan kyllä ajatella ihan jotain muuta, tulee olo, että haluaisin alkaa itkemään, enkä nyt jaksaisi pillittää ja olla masentunut. Siis pinnalta. Haluan lukea ja olla netissä ja käydä kaupungilla ja ajatella kaikkea kivaa, en jaksa taas kerrata mitä kaikkea olen pilannut. Voi elämä."

elämä ei voi mennä näin
 18. huhtikuuta 2006

"They are coming out from the ice from the farthest deepest caves bringing real pain to all...
leading black death to this world...
creatures born from ancient fears trapped until this new mystic eclipse..."

"Cold darkness reigns on all it reigns in Arkan's soul wounded love... destined soon to fall
She stays in front of him caressed by howling wind enemy... victim of the unknown
But from her eyes so dark and shy love rides...
Flies so high beond the stars not asking a what or why
all happened from her sad coming
it just goes on flying high to the waves of timeless oceans
He needs no words at all but she wants him to know really what... her tortured mind still hides
The truth is even worse a present with no hope, soon to end... so hard to accept.."

Mä en tiedä. Mä vaan en tiedä. Mulla on niin huono olo. En mennyt töihin. En vaan mennyt. Masentaa. Koetan piristää itseäni laulamalla ja purkamalla tunteet siihen..
Mä en ymmärrä. Kaikki on niin hyvin ja silti..
On sellainen olo, että menen nyt puoli neljän psykiatritapaamiseen ja vain pillahdan itkuun. On niin turha olo. Miksi? Pilaan koko ajan tulevaisuutta olemalla menemättä töihin, miten saan rahaa, miten selitän jos saan/pyydän siaraslomaa? Mitä kerron töissä? Mitä sanon Kultille? MITÄ SANON KULTILLE?! Kauanko se jaksaa.. Voi elämä kun pelottaa.. Kauanko se jaksaa katsoa mua.. Kauanko mä jaksan katsoa itseäni.. Enhän mä jaksakaan..
Miten ihmeessä tästä pääsee pois? Mä vaan haluan olla. Vain olla. En halua miettiä mitään. Tyhjentää pään ihan kokonaan.
Mutta en voi. On saatava rahaa. Miten sen kesätyön nyt mahtaa käydä? Saanko sen enää? Jos kerron masennuksesta, luottavatko ne minuun? Voinko taata, että olen kesällä työkykyinen, vaikka haluaisin?
Miksi en tee mitään? Mitä minä täällä kotona kökin? En halua kökkiä täällä! Haluan tehdä jotain.. Jotain, ilman paineita ja pakkoa. Jos voisi tehdä töitä silloin kun haluaa. Päättää, että hei, menenpä kahdeksi tunniksi nyt kun huvittaa.
Hitto. En saa täällä mitää aikaiseksi.
Tekee vain niin mieli itkeä.

Tässä eräs laulu, jonka jostain syystä laulan aina tunteella ja kauniisti. Yllän tunnelmaan.. Tätä on hyvä laulaa itkusta herkällä äänellä..

"While the shadows rise and the ravens fly
To the silent wood of Kherd you come now
Memories, ride the silent dream
While the horizons fade to brown of new plains
And the elves of night now cross my way to my new dawn
And your heart is riding brave against the darkest
shadowlord
I am here to await your soul

Princess Aurora, wonderful vision
Magic lady of the northern skies
Keep my heart and I will fly away
with his love

Wonderful, born of miracle
Light my goal to the crystal throne of angels
Fantasies, travelers of my dreams
Steal my essence to blend it with her breath
And the elves of night now cross my way to my new dawn
And your heart is riding brave against the darkest
shadowlord
I am here to await your soul

Princess Aurora, wonderful vision
Magic lady of the northern skies
Keep my heart and I will fly away
with his love"


16. elokuuta 2006

Aamupäivän ajatuksia:
"Kuuntelin bussissa matkalla keskustaan Ismon Hallanvaara -levyä. Suurenmoinen ruumissaatto -biisi sai miut ajattelemaan taas kerran omaa typeryyttäni.
Miten taas voin tehdä näin. Taas. Kierrän kehää.
Miten mä voin riskeerata miehen ja ihanan elämän sen kanssa? Tällä menolla mä päädyn johonkin kerrostaloläävään johonkin lähiöön ja elätän itteni sairausrahoilla ja sossun säälillä.
Kun mä nyt sen sijaan olisin menossa matkalla avioliittoon ja omakotitaloon maalla, jos vaan ponnistaisin.
Kuinka monta kertaa mies on nytkin vannottanut mua kertomaan jos alkaa tuntua pahalta, ja mie olen vaan hiljaa nyökytellyt.

Eilen kävin ihan Työpaikan pihalla ja melkein pääsin sisään.. Jos miut olisi huomattu, olisi ollut pakko mennä ja selittää. Ehkä se olisi ollutkin parasta. Mutta en vaan pystynyt menemään selittämään mitään E:lle. Ehkä jos olisi ollut joku muu.."

 

Näin siis kirjoittelin.
Eli ongelmina masennus, paniikkihäiriöt, oma mieli, syömishäiriö (BED=binge eating disorder tai joku vastaava sellainen saman tyylinen häiriö)...

Työpaikalla (harjoittelu) olen käynyt ja asiat on selvät, tavallaan, tietävät siellä nyt masennuksestani. Tänään piti olla uuden sopimuksen ensimmäinen työpäivä, mutta en kyennyt menemään töihin. Pakenin sen sijaan kaupungille, koska miehellä on yövuoro, enkä siis voinut mennä kotiinkaan. Hyvähyvä taas. Ehkä, ehkä tämä kuitenkin tästä. Maanantaina uusi yritys taas.
Kouluhommat on sikäli reerassa, että tiedän kurssit ja muut, mutta niille meneminen onkin sitten eri juttu.. Tähän mennessä 2 kielen tapaamista ja yksi toinen on lintsattu, kun en vain päässyt paikalle. Ja juuri kun luulin että se edes hoituisi, olin peräti innoissani opintojen alkamisesta. Ja niitä on enää niiin vähän. Kun nyt saisi hoidettua jotenkin läpi.

EDIT: Ja kiitoksia kommentoijille! :) Ne ovat enemmän kuin tervetulleita.