mennyt töihin tänään. Olen vain suoraan sanottuna lusmuillut ja kierinyt huonossa omassatunnossa ja pahassa olossa tänään. Koko ajan on tehnyt pahaa henkisesti. En ole syönyt kuin yhden viilin ja teemukin aamulla. Nyt yritin tehdä "ruokaa"; keitin makaronia kun muistin että jääkaapissa on ketsuppia. Mutta eipäs ollutkaan kuin sinappia. Että yritän tässä nyt syödä lautasellista makaronia. Onpa masentavaa. Suorastaan naurettavaa.
Pelkään että huomenna sopimus on jo purettu. *huoh*

Joskus mietin, että miksen osaa kirjoittaa kauniisti ja kirjakielisesti tunteistani ja ajatuksistani, vaan päädyn yleensä kirjoittamaan arkiseen tyyliin arkisista jutuista ja vain ohimennen mainitsen että "onpas muuten paha olo".
Olen tukossa.

Ennen, silloin kun asuin vielä vanhempieni luona, enkä ollut "virallisesti" masentunut, purin itseäni runoilemalla. Nyt en osaa tehdä sitäkään, koska minulla on elämässä niin paljon hyvääkin, että tuntuu kiittämättömältä kirjoittaa ruikuttavia runoja. En osaa.
Tuntisin huonoa omaa tuntoa jos kirjoittaisin elämästäni surkeaan sävyyn. Onhan minulla mies ja meillä yhteinen asunto ja olen pois sieltä kamalasta alkoholismipesästä. Mutta..

Ennen, silloin kotonakotona asuessa, en tietenkään voinut sanoa että olen masentunut, enhän minä, siitäkös vasta olisi huuto ja mekkala tullut, ja syyllistäminen, "mitä me nyt olemme tehneet, parhaamme yrittäneet ja nyt näin teet" yms. Ja isä olisi saanut haukkua minutkin äidin keralla hulluksi ja olla kiikuttamassa meitä hullujenhuoneeseen ja ties minne. En olisi voinut kertoa kenellekään, luultavasti en edes sisaruksilleni. En tiedä, veljeni olisi voinut äidillemme kimmastuessaan paljastaa sen, siksi en olisi voinut kertoa hänelle. Siskoni ei ehkä olisi kertonut, mutta emme ole koskaan olleet niin läheisissä väleissä.

Joskus harmittaa ettemme olleet läheisempiä. Onhan meillä ollut samanlainen lapsuus.. Mutta ikäero on ollut niin iso, ja siskoni sai ensimmäisen lapsensa jo 18 -vuotiaana ja on siitä lähtien asunut miehensä kanssa omassa kodissaan. Veljeni kanssa meillä on ollut paremmat suhteet, häntä voin sanoa rakastavani, ilman että se tuntuu oudolta, samoin sanominen siskon suhteen tuntuisi oudolta, vaikka tiedän että rakastan häntä ja hän on tärkeä minulle tietenkin. Mutta..

Oo, tv:stä tulee juuri jokin ohjelma (Tutkittu juttu: Viinan vammauttamat) sikiöiden vaurioitumisesta jos äiti nauttii alkoholia raskauden aikana... Normaali annos on yksi annos viikossa eli yksi olut tai siideripullo tai 4cl annos ravintolassa. Silloin tällöin nautittu viinilasi ei aiheuta vaurioita sikiölle.
Tuota kuunnellessa en todellakaan ymmärrä miten minä voin olla normaali henkisesti tai fyysisesti.. Tosin tässä tarkoitetaan kai ihan yhtämittaista alkoholismia, ja silloin kun minä olin tulossa, luulen että äitini ei nauttinut niin kovasti alkoholia, mutta runsaammin kuitenkin.. Ja todellakin enemmän kuin naurettavan yhden oluen viikossa, HAH! Koskakohan sellaista olisi tapahtunut?
Luulisi että jotain olisi... Tai noh, enhän minä mikään älyn jättiläinen ole, mutta ihan normaaliksi luokiteltu kuitenkin. :D
Pitää kiittää Luojaa siitä että olen normaali.

Nyt menen kyllä tekemään teetä ja vaikka voileipää (vaikka yököttää ajatus meetwurstista tai edes margariinista siinä päällä) koska on niin heikko olo ja pää särkee. Täytyy varmaan ottaa burana.