Mutta ensiksi; nyt joku on tahallaan (kiitos silti :D) hakenut blogiani sanalla "seksipäiväkirja". Jihuu, nyt on tuokin osio tilastoissa menettänyt impeytensä. 211870.jpg oh my buddha! (kuulittehan äänen joka syntyy käsien läpsähtäessä poskille? :D)

Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan jotain jääkaappiin, vaikka kunnon ruokaa sinne ei juuri ilmestynyt. Pitänee soittaa vanhemmille ja pyytää avustusta.. Muuten uhkaa syömälakko. Pitäisi muutenkin soitella sinne suuntaan, äiti kun on puhellut, että voisivat siskoni kanssa tulla käymään viikonloppuna. En kyllä usko että tulevat. Olen niin tottunut noihin puheisiin. Olemme nyt asuneet yli vuoden tässä asunnossa, eivätkä vanhempani ole käyneet täällä kertaakaan. No, isästä nyt ei väliä, mutta kun ei äitikään. Edellisessä asunnossa äiti kävi kerran. Haluaisin äidin tulevan tänne, haluaisin että voisimme puhua kahden. En voi sietää menemistä kotiin, jossa joka kerta täytyy sietää isän kännisiä sössötyksiä. Ja suurinpiirtein joka kerta myös äidinkin. Haluaisin että voisimme puhua niin kuin ennen. Silloin kun asuin kotona ja isä oli töissä ja meillä oli äidin kanssa yhteistä aikaa. Enää sitä ei ole. Olen etääntynyt äidistä aivan hirveästi näiden parin vuoden aikana, enkä pidä siitä. Rakastan häntä kuitenkin, kaikesta huolimatta. Olemme aina olleet läheiset, vaikka suhteemme on jollain tavalla kiero ollutkin. Nykyään meillä ei ole ollut tilaisuutta olla kahden, kun isä on eläkkeellä ja aina kotona ja aina siinä kännissä eikä tajua että me emme jaksa kuunnella hänen sössötyksiään, vaan haluaisimme joskus puhua kahden. Minä en enää osaa olla luontevasti "kotona". En osaa olla luontevasti äidin kanssa. En keksi koskaan mitään puhuttavaa kun olen siellä. Vastailen väkinäisesti. Puhelimessa on paljon helpompaa, kun silloin olemme enemmän kahden. Vaikka usein puhelinkeskustelut ovat äidin yksinpuhelua, koska tämä ei kuule mitään ja usein hän soittaa ollessaan kännissä ja kyselee ja puhuu samat asiat kahteen kertaan. Silloin ei huvita puhua mitään ja se olisi aivan turhaakin.

Niin, viimeviikkoisesta puhelinkeskustelusta en kai kertonutkaan.. Loppuviikosta, olisiko ollut torstai, äiti soitti, selvänä - yllättäen, ja kertoi toisen etuhampaansa irronneen yöllä. En oikein tiedä mitä siitäkin pitäisi uskoa, toivon ettei se ole lähtenyt oikeasti sen tähden että isä olisi hakannut äitiä taas. Mietin myös, että onkohan äiti vaihteeksi kännissä kaatunut ja onnistunut katkomaan hampaansa itse. Se toisaalta selittäisi sen, että äiti oli selvä seuraavana päivänä soittaessaan, koska joskus häpeä ilmenee niin, että ollaan päivä - pari kunnolla, kun ensin ollaan ryömitty jossain vessan lattialla edellispäivän juomisten jälkeen.. En tiedä. Eivät ne äidin hampaat kyllä ole mikään kaunis näky, ei ole tullut huolehdittua niin hoidosta, kaikki hampaat ovat tumman keltaiset tai peräti ihan ruskeat, joten sen puolesta voisi kyllä olla todennäköistä että ne alkavat tipahdella pois tässä vaiheessa. Sanoin sitten vain kyynisesti äidille vastaukseksi, että ovat sitten hyvä pari isän kanssa, kun molemmat saavat mussuttaa pullamussua harvoilla hampaillaan.. Isällä ei ole ollut koko minun elinaikanani kaikkia hampaita. Ja niin kauan kuin minä muistan, niitä on ollut varmaankin yhteenlaskettuna alle kymmenen, ellei vähemmän. Tällä hetkellä arvioisin niitä olevan viitisen kappaletta. Ja niin, nekin ovat siis tekareita. Eli isälläni on jotkin vanhat rautalankatekariviritelmät suussa, joissa on jotain viisi hammasta jäljellä. Loistavaa. Perheeni kuulostaa ihan kamalalta. Alkoholisti hampaaton vaimoaan hakkaava äijä ja kohta myös hampaaton alkoholisti muija. Joka voisi yhä muuttaa elämäänsä, jos vain haluaisi. *huoh*
No ei siinä, tuollainenhan se on, juuri sellainen kuin miltä se kuulostaa ja ehkäpä todellisuudessa vielä pahempi.

Menen syömään suklaata. Mitäpä muuta sitä tässä voisi? Kuolla itseironiseen nauruun? Mahdollisesti.
213611.jpg