Jos vaikka päivittäis taas. Nyt kun alkaa olla jo vähän ihmisen kunnossa.... Ei oo ollut ihan parhaat pari viikkoa, vaikka tosiaan kissavieraskin kävi ja oli suloinen. Castro lähti taivaaseen keskiviikkoaamuna, nukahti pieni ihan itse uneen. Hetkeä ennen kuin huomasin että lähtö oli tapahtunut, Fidel kävi nuolaisemassa veljen kasvoja ja palasi mökkiin, Castro nukahti mökin eteen portaiden alle. Pieni kulta.
Ei ollut mikään maailman helpoin tehtävä ensinnäkään ottaa pientä sieltä pois, eikä todellakaan sen jälkeen pakata muruista laatikkoon ja laittaa pakkaseen.... Voin sanoa että karmivalta tuntui. Mutta siellä Castro nyt odottaa, ensin kaiketi veljeään ja sitten molemmat yhdessä kevättä, jolloin hautaamme sitten laatikon jonnekin mökin lähettyville.
Tosin Fidel on niin hyvässä kunnossa ettei tiedä vaikka posottaisi mihin asti.. Mutta kyllä yksinolo käy sen voimille, vaikka koetan seuraani sille tarjota. Fidel kun ei koskaan ole ollut liian silittelyn kipeä. Juuri eilisiltana tuuppasi käteni tassullaan pois kun olin ilmeisesti liian kauan silitellyt... :D Mutta kyllä se silti kainalooni käpertyi nukkumaan. Jokin läheisyys on kuitenkin tärkeää. <3


Mihin mami vei mökin? (pesulle)

Sitten kun tuosta pahimmasta olosta päästiin niin torstaina tuli mies töistä kotiin ja valitti huonoa oloa ja myöhemmin olikin sitten jo vessassa pytyllä ämpäri sylissä... Minä tein kaikkeni torjuakseni taudin omalta osaltani, pelkään oksentamista TODELLA paljon, se on aivan kammottavaa. Mutta lauantai-iltana sain minä sitten istua vuorostani vessassa.. Siinä vaiheessa miehellä oli jo helpottanut, äkäinen, mutta nopea tauti! Perjantaina miehellä oli yli 39 astetta kuumettakin! Minulla ei kuumetta ollut ja tautikin hieman lievempi, kiitos sille!!! Mutta kyllä tässä puolen viikkoa on vielä ollut maha vähän niin ja näin. On tullut maattua, maattua ja maattua... Ja juotua litratolkulla Jaffaa ja piimää, tosin sitä ensin alkuun vain desin annoksina kun ei pysynyt sekään kunnolla sisällä... Yh.

Onneksi ohi! Huh huijaa.

Lakkokin oli ja meni miehen osalta nopsaan, onneksi. Vaikka ainahan se hiukan talouteen vaikuttaa, kun jää jokin osa palkasta saamatta. Mutta onneksi oli nopea lakko!

Jos muuten mietit otsikkoa, niin se on eräs iskurepliikki johon törmäsin netissä. Itselleni moista kunniamainintaa ei ole suotu.... Ainakaan tässä merkityksessä. :D

Ajattelin mukavasti heitellä tekstien väliin noita kuvia jotka nappasin Kodikkaasti valkoista -kirjasta. Olen ihastunut valkoiseen tyyliin. Mitä ei muuten ikinä tule meillä olemaan. Paitsi jos meillä on siivooja 24/7 korjaamassa meidän paskoja pois että paikat pysyy siistinä.... Nauroin justiin tänään ääneen kun katselin kirjan kuvia ja sitten meidän olkkaria... Voi elämä... No, aina saa haaveilla, onneksi....

Mutta niin, tosiaan, koska minulle tai meille ei ole tapahtunut mitään kummempia, niin lätkäisen vain nuo loput kuvat tänne peräkkäin niin saatte tekin ihastella... :D


Puupalkit, kupariesineet, laatikoiden vetimenä toimivat aterimet ja kulahtanut valkoinen sävy <3

Nyt menen meidän sohvaan röhnäämään ja katsomaan Maajussile morsian -ohjelmaa. Jos oikeen vaan rojahtais sinne ah niin trendikkäissä verskoissa ja vanhassa tunikassa.... Sitäpä ei oikein tekis mieli tehdä näissä kuvissa. :D