Mistäs sitä sitten alottas. Kommenttia on satanu niin maan perkuleesti, notta.

Oon varmaan kirjoittanut tänne joskus, että hyvä ystäväni nuoruusvuosiltani kutsui minua "laiskaksi paskaksi". Eiköhän se jo kerro aika paljon perusluonteestani? Minä vihaan vaivannäköä. Minun olisi joko pitänyt syntyä Paris Hiltonin kaltaiseksi rikkaaksi henkilöksi tai ainakin saada pirun hyvän näköiset geenit, jotta olisin voinut tähän mennessä naida vanhan iljettävän sikarikkaan äijän ja hoidella sen päiviltä.

Vihaan kotitöitä. Se on ihan sama mitä ne on, mutta vihaan. Silloin tällöin saatan ehkä pitää niistä. On se kiva kun on puhdas kämppä, mutta kun on sika niin kuin minä, niin se kämppä ei pysy kauaa puhtaana. En jaksa syödä vain keittiön pöydällä tai viitsi korjata aina kaikkia jälkiä pois. Possu.

Töissä tykkään käydä, ainakin joskus. Riippuu paikastakin. Perusluonteeltani olen varmaan sitten sellainen työnvieroksuja. Rikkaana ois kivempi. Töissä olisi kiva käydä, jos saisi itse valita milloin ja missä. Tiedä vaikka kävisin joka päivä, jos ei olisi pakko.

Vihaan pakkoja.

En minä halua suunnitelmallisesti edetä elämässä kohti jotain omakotitaloa ja koiraa, lapsia ja farmariautoa. Ne on ihan kivat joo, mutta tulkoon jos on tullakseen ja jos joku muu ottaa lainan ja maksaa sen niin oolrait passaa mulle!

Mies on tätä normaalia ihmistyyppiä, joka haaveilee ja suuntaa juuri noihin kohteisiin. Paitsi koiraan. Minä menen siivellä, jos pääsen. Luultavasti se saa nuo jonkun muun kanssa.

Tulen varmaan joskus tulevaisuudessa olemaan se yksi kadun pulsuämmä muiden joukossa. Mutta lupaan että siinä vaiheessa vedän itseni kiikkuun jossain metsässä, niin säästän valtion kuluja. Siihen asti, jos hyvä tuuri käy, elelen sen valtion kustannuksella omassa kämpässä, jos tykkäävät auttaa.

On se pirun hyvä, että on alkkisvanhemmat sun muuta, on hyvä syy mistä ruinata psykoille sun muille. Saa saikkaria ja kaikkea. Ehkä joskus viittin nähdä vaivaa oikein kunnon ruikutukselle, kaikki monen kymmenen vuoden kunnon terapiasessiot, kuulkaas. Rahaa tippuu kun vaan vähän naamaa vääntää ja kertaa muistoja. Oi pojat, oi pojat!

En ole kertonut miehelle kaikkea, koska se on tosiaan tuommoinen ahkera puurtaja. Rakastan sitä silti, vaikka sillä moinen vika onkin.

Se on taas kyllä kumma se, että se minua rakastaa. Kun ei mussa oikein ole mitään rakastettavaa. Kunnen mä oikein tee mitään enkä viitsi mitään ja lihon vaan vuodesta toiseen. Kai mä sitten vaan olen niin maan hyvä suustani, että olen osannut taivutella ja pomputella sitä tähän asti. Meinaan että ei se iankaiken kyllä kaikkea suodata, mieskään.

Sanoin tänään miehelle että lopetin tuolla. Pitää vielä huomenna kertoa se pomollekin. Katotaan mitä sitten. Muita töitä vois "hakea". Tai jotain.

Ai niin. Ja sinä hiton päivänä kun joku sanoo ettei aikuinen ihminen voi harrastaa nukkekoteilua tai saa kerätä mitään niin minä freaking lopetan senkin vähän aikuismaisen toimintani jota olen tähän asti harjoittanut!

Ja ai niin vielä: kyllä niillä pullonpalautusrahoilla ja huuto.netistä saaduilla euroilla varmaan ois rakentanu jo talon, mutta mä olen halunnut ne mitä olen kulloinkin ostanut, mässyn juuri ja juuri myönnän turhaksi, mutta muuta en.

Piste.