oli pitkästä aikaa tapaaminen psykologin kanssa. Viimeksi olen käynyt juttelemassa joskus maaliskuussa kenenkään pöpilääkärin kanssa. Ja onhan sitä jo aikakin.. Varsinkin kun nyt tuo hyvä jakso loppui..
Mutta onpas tapahtunut muutoksia; psykologini on raskaana ja jää tämän kuun lopussa pois ja tilalle tulee joku uusi ihminen. Lääkärini poislähdöstä tiesin jo keväällä, eli sinnekin suuntaan tulee uusi ihminen. Jotenkin harmittaa, että nyt sitten joudun ihan vieraille ihmisille taas selittämään kaiken, vaikka onhan heillä paperit ja minun tietoni ja kaikki musitiinpanot. Silti. Ja olen pitänyt todella tästä psykologista. Tuleva ihminen on kuulemma peruskoulutukseltaa sosiaalityöntekijä tms, ja jotenkin se kalskahtaa "ei ymmärtävältä" ihmiseltä. Olenkohan nyt epäreilu?

Puhuimme ja päivitimme kesän aikaisia tapahtumia, vaikka en juuri muistakaan mitään ja kerroinkin ajan vain soljuvan ohitseni.

Mainitsin myös viimein kunnolla syömisestäni, tai siis syömishäiriöstäni, jonka nyt olen kehittänyt itselleni. Sain ehdotuksen puhua asiasta lääkärilleni kun hänelle vain saadaan aika, luultavasti joskus ensi kuussa, ja luultavasti joudun/pääsen kunnon kokeisiin, jossa testataan kroppani kunto... Olenhan jo tässä kaksi vuotta elänyt kirjaimellisesti mässyllä. Todella. Ja sitä ennenkin on tullut syötyä tuota karkkia ja sipsiä ihan yhden ihmisen elämän ajaksi. Mietimmekin että kroppani on taitanut tottua jo noihin huimiin ylösalas pomppimisiin, mitä tulee mm. sokeriarvojen heittoihin. Huh. Ja mikäköhän on yleensäkin suonieni tai kolesterolin laita? Uh. Mutta tässäpä nytkin huitelen suklaata ja tuolla on sipsejä..
Kyllä, tiedän että mässääminen aiheuttaa myös väsymystä yms, kun sokeriarvot pomppivat ja tämä tietenkin vaikuttaa masennukseen. Mutta kun ensinalkuun on alkanut syödä, koska on masentunut... Tämä kaikki masennukseen liittyvä on silkkaa kierrettä, kaikki liittyy kaikkeen ja alkaa ja loppuu samasta syystä.

Rahallisesti on paineita koko ajan. Olen siis ollut työharjoittelussa ja nyt masennuksen pahennuttua taas vaihteeksi sekoilin ja työsuhde katkaistiin. Olin poissa töistä ja nyt en saa rahaa siltä ajalta ja mies kokee kovia paineita joutuessaan maksamaan kummankin vuokran, laskut ja auton lainat.
Lisäksi minun pitäisi saada säännöllisesti rahaa lääkkeisiin ja bussikorttiin, jota tarvitsen päästäkseni opiskelemaan iltaisin. Siis jos kävisin siellä..... :(
Psykologi sanoi mielipiteenään, että raha on tavallaan suurin ongelmamme, sillä sen puute aiheuttaa paineita molemmille ja minulle paineet eivät ole tietenkään hyväksi. Ja se että pakotan itseni töihin jotta saisin edes hiukan rahaa ja samalla yritän opiskella on liikaa minulle. Puhuimme siitä, miten sairauslomalle jääminen vaikuttaisi opiskeluuni, saanko silloin opiskella, onko aikuisopiskelu eri asia kuin päiväopiskelu? Pitää selvittää. Sillä jos voisin olla sairaslomalla ja opiskella, se voisi olla ihan hyvä juttu, jos vain saisin miehen ymmärtämään asian. Hän kun ajattelee että sitten en voi hakea töitä vakituisiin paikkoihin. Mutta kun koko ajatus työssä käymisestä taitaa olla ihan mahdoton juuri nyt... Ja pidemmän päälle on kai parempi että valmistun, sillä kuka nyt helpolla ottaa ilman koulutusta olevan töihin, vielä kun tämä ei voi tehdä iltatöitä täysillä, koska käy silloin opiskelemassa?
Monimutkaista, kaikki on niin monimutkaista.
Ja tavallaan selkeää. Minulle. Mutta ei miehelle...?
Lottovoitto tai arpavoitto olisi nyt ehkä helpoin ratkaisu; silloin olisi rahalliset huolet poissa, en haluaisi sen enempää, kuin että en joutuisi koko jan miettimään mistä seuraava vuokra ja rahat siihen ja siihen... Voisin keskittyä vaikka terapiaan ja opiskeluun. Mutta lottovoittoa ei ihan helpolla taida saada, vai? *väsynyt hymy*

Mutta nyt menen jo kai sänkyyn päin, huomenna on vielä työpäivä.