Tää on kyllä sitten laitimmainen kerta kun äitiä yritän pelastaa, sen vannon. Eilinen oli taas senpäivänen souvi, että menetin hermot täysin ja hyvä ettei se ollut minä jota ambulanssin ensihoitajat saivat lähteä viemään...

Käytiin siis eilen Raumalla, homma meni myöhäisemmäksi kuin yleensä, oltiin siellä joskus viiden jälkeen. Oli ihan ok, siis jos ei otettu huomioon että kummatkin oli hyvässä tuiterissa ja piikittelivät koko ajan toisiaan ja isäkin jopa ärähti äidille enemmän kuin yleensä silloin kun talossa on toinenkin mies.
Yhdessä vaiheessa sitten kun isä oli parvekkeella tupakilla, äiti soitti yksykskahteen ja tilasi - ambulanssin! Jotta "saavat viedä isän sinne alkoholistiparantolaan". Voi huoh. Siinä sitten ensin äidin puhuessa yritettiin hämätä isää kun se tuli kesken kaiken parvekkeelta. Onneksi mies älysi myös auttaa hämäyksessä. Siinä vaiheessa alkoi jo tulla se tuttu tunne ytimiin, se kun pelkää niin paljon, ettei luulisi voivankaan. Odoteltiin hetkinen, ambulanssiväki tuli. Isä oli tietysti hämmästynyt ja pikkuhiljaa aikalailla kiukkuinen. Suorastaan hyökkäävä. Onneksi toinen kuskeista oli mies. Siinä sitten kuunneltiin kun äiti sössötti että "viekää se sinne alkoholistiparantolaan" ja kuinka isä huusi ettei hän lähde mihinkään vaan että äiti on hullu ja että sillä on jakomielitauti ja mitä kaikkea ja että se sinne parantolaan kuuluu. Ja ambulanssiväki yritti saada tolkkua. Minä yritin takoa äidille päähän ambulanssiväen kanssa, että se lähtisi sairaalaan, pääsisi pois ja että sitäkautta saisi apua. No ei kai sen idiootin kaaliin mikään mennyt, ei millään. Jankkasi vain sitä yhtä asiaa. Kaikenlaista siinä oli ja minulta meni kokonaan hermo, aloin parkua ja purin äidille aikalailla kaikkea, syytin kuinka joudun käymään terapiassa sen takia mitä olen kotona saanut kestää ja vaikka mitä. Totaalinen hetkellinen burnout. Mies yritti lohduttaa ja itkinkin siinä olkapäätä vasten. Äiti sössötti jotain että "älä nyt Johanna itke" ja että "kyllä ne isän vie pois". Voi paskit, että niin olin raivoissani, huolissani ja surullinen! Äiti on niin toivoton. Ei se tajua. Se haluaa olla hakattu ja surkea että voi valittaa ja natkuttaa. Ja ei kai se mihkään kotoa lähde, kun ei voisi juoda sitten. Jos pääsisi hoitoon ja saisi apua niin eihän sitten mikään ole huonosti, mistäs sitten valittaisi? Voi kamala!
Ambulanssiväki ei siinä sitten oikein voinut mitään tehdä, kun eivät ketään voi väkisin viedä. Minä menin niiden kanssa hetkeksi käytävään (mies autolle) ja jäimme kuuntelemaan mitä sisällä tapahtui. Heti alkoi huuto ja raivoaminen isän osalta, normaalit uhkailut ja puhelin otettiin seinästä pois ettei äiti voisi soittaa uudestaan apua. Sitä kuunneltuaan ambulanssiväki soitti poliisille ja pyysi minua vielä menemään siksi aikaa sisälle, ettei tapahtuisi mitään pahempaa. Suostuin sitten. Olin niin kiukkuinen. Isä kävi aina välillä huutamassa siinä kun istuttiin äidin kanssa minun entisessä huoneessani, minä sängyllä ja äiti nojatuolissa ja kuunneltiin isän  haukkumista niin kuin ennenvanhaan ja minä vain tunsin sen vanhan tutun järjettömän pelon. Ja kaikenlisäksi vihan, hyvä etten lyönyt kumpaakin! Äitiä varsinkin, haukuin sitä siinä aina välillä kun isä meni pois ja yritin takoa sen päähän että minä kärsin ja sisarukset kärsii ja me ollaan niin loppu tähän kun äiti ei tajua hakea (hyväksyä) apua. Eikä se mitään tajunnut kai vieläkään. Sitten poliisit tulivat ja ottivat isän mukaansa ja vanhempi neuvoi, että nyt on sellainen pykälä, että jos lääkäri kirjoittaa määräyksen niin he voivat tulla ambulanssiporukan kanssa hakemaan äidin hoitoon vastoin hänen tahtoaan. Poliisit menivät ja minä yritin vielä puhua äidille, mieskin yritti, mutta äiti vaan käänsi puhetta toisaalle johonkin ihan diipadaapaan ja me saatiin tarpeeksemme. Minä lähdin pois ovet paukkuen ja viimeiset sanat äidille oli että "älä soita mulle enää ikinä ja valita!". Mä vaan olin niin poikki ja loppu. Silmät oli ihan kipeät itkemisestä ja on vieläkin. Mies soitti autosta sitten minun sisarelle ja poikettiin siellä kertomassa tilanne. Paruin sielläkin, sitä en ole varmaan ikinä tehnyt. Sisko lupasi että hänelle saa soittaa lääkäri, jos tarvitaan lisää tukea kertomukseen. Veljelle varmasti myös.

Niin, nyt sitten varasin äidin omalääkäriltä soittoajan, on joskus kolmen jälkeen, yritän nyt sitten sen vihon viimeisen kerran äitiä auttaa, vaikka vastoin sen tahtoa. Sitten en enää jaksa. Jos nyt saan sen lääkärin kirjoittamaan todistuksen siitä että äiti on saatava hoitoon, niin hyvä olisi. Äiti joutuisi pois alkoholin luota ja pääsisi ihmisten luo, jotka ehkä osaisivat auttaa eteenpäin. Jos se ei tätä apua ota vastaan, niin kärsiköön sitten minun puolestani, mutta kärsiköön yksin.

Ps. Ja mikä vielä oli typerää, että vein äidille pari kirjaa ja kortin (synttäreiden johdosta, hyvä etten poiminut sille auringonkukkiakin) ja tunsin päivällä halua pukeutua poikkeuksellisen nätisti, meikkasin ja laitoin hameen päälle ja nätit valkoiset peep toeni ja kaikki.. Ja sitten ne jotka näkivät hienouteni olivat ambulanssiväki ja poliisi. Hah. Onneksi ambulanssimies oli nuori, samoin kuin toinen poliiseista. Olihan minulla paremmat vaatteet kuin normaalit farkkuni. Jos näytin vaikka edes jokseen fiksulta ihmiseltä. Tai sitten olin vain surkuhupaisa näky hameineni ja meikkeineni kun naamani ja sailmäni olivat itkusta punaiset ja turvonneet........