... taas jonkinlaisia paineita.

Mies puhui noin koko illan isänsä kanssa puhelimessa ja sai tältä taas rahaneuvoja. Ja uteluja siitä, elättääkö mies minut. Tuli sellainen olo, että en sitten syö enää mitään mitä mies on ostanut, ettei vain joudu elättämään.
Mies totesi, että nyt kun en joudu ostamaan bussilippua, voinkin antaa siitä rahasta hänelle puolet ja kun kerroin auttavani tässä huonossa rahatilanteessamme sillä, että yritän olla mässäämättä, niin mies iloisena ilmoitti, että nekin ennen karkkiin käytetyt rahat voin sitten antaa hänelle.

Tiedän että olen velkaa vaikka kuinka, mutta mitäs itsekin sitten tuhlaa palkkaansa kaikkeen epäolennaiseen, vuokraa leffoja, ostaa dvd:itä, syö hesepullaa ja ties mitä. Minä saan nyt juuri ja juuri sen 400 tässä kuussa, ensi kuussa vain kolmisen sataa. Mies saa yli tonnin kuussa.
Ja huomautin sille, että saisi lakata soittelemasta kaikille mahdollisislle ihmisille, nytkin on kahdelta viikolta yli 50 euroa puhelinlaskua. Minulla ei tule sitä edes puolessa vuodessa! Jotenkin tuntuu, että kun nyt olen iloinnut tuosta pienestä "omasta" rahasta, niin joudunkin antamaan kaiken nyt miehelle. Samperi, ottakoon, paska.

Perkeleen appi niine "sinä elätät sitä likkaa siellä, ostat kaikki vaatteet ja muut" -puheineen! Mies ei osta minulle vaatteita! Sen takin se osti, mutta silloinkin sanoin moneen kertaan ja painokkaasti, että ei tarvitse ostaa! Hemmetti. Itkettää. :(
253900.jpg

EDIT: Aiheeseen liittyen uusi kysely taloudellisesta tilanteesta suhteessa KYSELYT -sivulla.