Minun Rattopoikani on noin viikon verran osoittanut vanhuuden merkkejä. Se on hirveän rauhallinen ja suorastaan kerjää hellyyttä ja voisi olla sylissä iät ja ajat. Raksuttaa hampaitaan ja pullistelee silmiään. Tui. (tarkoittaa että pitää silityksestä)
Onhan Bobin jo pian kaksivuotias. En vain halua millään uskoa, että se on jo niin vanha ja että nyt pitää ehkä alkaa valmistautua sen poislähtöön. :( En halua. En!
Aion palluttaa sitä niin paljon kuin ehdin.

Tänään aamulla huomasin sen oppineen uuden asian (vanhoilla herrasmiehen päivillään, höh): se osaa puskea häkin oven auki! Aikansa kun ryskää niin aukeaahan se. Sitten herra yllätti minut ja sinkosi itsensä tietokonepöydälle ja vilisti siellä. Ikinä, ikinä ennen se ei ole lähtenyt sinne! Kun palasin psykolta, huomasin että häkki oli taas tyhjä ja aloin miettiä missähän herra on ja huomasin hänet kyyhöttämässä tietokonepöydällä tulostimen vieressä. Hassu, hassu poika. Et sitten osaa/jaksa enää mennä takaisin kotiin, kun ensin olet riekkunut itsesi sinne? 

Bobin on myös alkanut viettää aikaa mökissä, se on sisustanut sen, kun ennen lempipaikka oli sininen "tynnyri". Mökki on kai suojaisampi.

Voi minun hassua ja omituista Vanhaa Herraani!