On taas aika mennyt ties mihin kun ei osaa ajatella olevan mikään muu kuin viikonloppu kun mies on kotosalla. Ei oikein saa aikaiseksi yhtään mitään. Torstaista asti siis ollut tuo ukkokulta kotosalla. Vielä huomennakin. Sitten onneksi yövuoroon.

Lauantaina sai taas murehtia vanhuksia, samperi soikoon. Isä soitti joskus kahden maissa, että äiti ei ole noussut nojatuolista ylös (kuulemma perjantaista asti siinä lojunut kun ei saa könyttyä kännistä ruhoaan siitä ylös. Ja ei ole mokoma ottanut lääkkeitään, mikä oli huolestuttavaa, sillä insuliini on pakko ottaa. Ja puoli neljän aikaan on jo toisen insuliinin aika. Tuli hiukan hätä ja soittelimme siskon kanssa puolin ja toisin notta mitä pitäisi tehdä, kun sisko ei haluaisi mennä vanhuksille käymään (ymmärrettävistä syistä) ja mitä hyötyä siitä olisi kun ei osaisi piikkiä antaakaan. Sisko soitti sitten veljelle että mitä mieltä hän on ja tämä oli sitten soittanut ambulanssimiehet paikalle siinä kolmen aikaan.
Olivat tulleet ja mittailleet arvot sun muut ja laittaneet äidin ottamaan lääkkeensä. 

Toisaalta miettii että olisiko pitänyt antaa mennä oikein kunnon shokkiin, että olisivat vieneet sairaalaan. Samperi soikoon kun harmittaa tuollainen meininki, kuolisi pois sitten kun kerran niin kovasti sitä tuntuu yrittävän! Taas täytyi vaivata lapsia! Ja kun kyse ei ole edes siitä että fyysisesti vaivaisi, mutta kun sitä nyt ihan pakosti tulee miettineeksi, että onko se siellä nyt sen takia apaattinen ja uninen kun se on shokissa, vaiko sen takia että on niin päissään ettei vaan tajua mistään mitään..

Soitin tänäänkin, että onko se nyt ottanut lääkkensä ja oli kuulemma ottanut.. Siis puhuin isän kanssa. Äiti oli edelleen siellä nojatuolissa. Mahtaako se edes kusella käydä vai joko se on mennyt niin alas että kusee paikalleen?

Hyi hitto että äklöttää koko vanhukset! Mitä rakkautta tässä enää voi sinne suuntaan olla, enemmänkin vain vaivaannusta ja harmia ja huolta, jota jostain kumman syystä yhä tuntee. Kai jotain alkukantaista velvollisuudentuntoa, mitä ei kyllä tarvitsisi tippaakaan kantaa.

Äh. Mutta se siitä.

Tänään meillä kävi vieraisilla miehen siskot ja näiden äiti, sekä heidän kissaneitinsä :) Kissaneiti siksi, että totutteli hiukan meilläoloon, kun tulee ehkä hoitoon päiväksi,pariksi tuossa vähän ajan päästä. Tui tui! Suloinen neiti, oikein iso nainen jo, kun oli ollut leikkauksessakin jo. On vähän saman näköinen kuin Ninni, musta ja valkoinen kaulus ja tassuissakin valkoista.
Persoona tosin on ihan erilainen. Tämä on aika ihmisystävällinen, kun taas Ninni, no olihan se tietenkin ystävällinen, mutta tuli syliin vain kun itse halusi.
Ja Ninnillä ei koskaan ollut mitään saalistusviettiä, tämä taas kiinnostui huomattavasti meidän rotista.... :D Metkaa seurata kun se tuijotti silmä kovana häkkiä ja pomppi siinä päällä. Pojat oli onneksi niin seis etteivät oikein osanneet pelätä, olivat vaan nukuksissa. Hiukan kyllä haisteltiin puolin ja toisin. Saa nähdä mitä sitten kun neiti tulee vieraisille... :D

Paha vain että tuo miehenpuoli sai heti kauheat oireet. :( Harmittaa vietävästi kun se on allerginen. Kun minä niiiin tykkäisin pitää kissaa. Mutta.. noh. Ehkä se lääke vielä keksitään tuohon allergiaankin.

Ai niin, saimme tuparilahjojakin :) Mies sai oman kassinsa jossa oli iso termospullo, kahvia ja jotain auton puhdistusainetta ja minun kassissani taas oli punainen pieni mariskooli (ihana!), suihkugeeliä sekä iso pussi teetä, namskis! :)

Seuraavassa tärähtänyttä kuvaa mariskoolista... (mikä siinä on etten ole varmaan viikkoon saanut edes kaukaisesti terävää kuvaa?)


Skooli ja geeli :D


Onpa jouluista :D

Pitäisi saada aikaiseksi silittää se sininen pöytäliina... Missäköhän se edes on? Nimim. miss taloudenhoitaja NOT.... :D