tänään psykologini viimeistä kertaa. Hän jää kai äitiyslomalle tai vastaavalle eikä kai enää palaa. Harmittaa kyllä, sillä pidin hänestä, osasin olla kohtuullisen luonteva hänen seurassaan. Sellainen mukava ihminen. Tuntuu kummalta aloittaa taas alusta uusien ihmisten kanssa, uusi psykologi ja uusi lääkäri. Kaikki asiat taas uudelleen, menee aikaa vanhan kertaukseen. Mutta ehkäpä se on toisaalta ihan hyvä.

Uusi tilapäislääkäri puhui lääkityksen muuttamisesta. Hän (ja minä) mietimme sitä seuraavaan tapaamiseen asti. Toisaalta olisin innokas ottamaan vastaan halvemman lääkkeen mutta pelkään että toinen ei tehoakaan, tai että sillä on jotain sivuvaikutuksia. Tyhmää ehkä, mutta ensimmäisenä mieleeni tuli hänen tuota ehdottaessaan pelko siitä että lääke aiheuttaa lihomista. Sitä nyt ei tähän kaivattaisi, sen homman osaan itsekin. Pitää katsoa nyt ja miettiä. Kyselen sitten tarkkaan kaikista vaikutuksista jos lääkäri päätyy siihen että vaihto olisi hyvä. Ja tuntuu hassulta, että ihminen joka ei tiedä tilannettani ja menneisyyttäni, olisi suin päin muuttamassa lääkitystäni, koska nykyinen on liian kallis.

Huomenna menen aamulla labraan, jossa otetaan verikoe veriarvojen ja sokerien ja rasvojen tutkimiseksi. Ja vitamiinien. Olen syönyt niin epämääräisesti, tai tavallaan oikein määrätietoisesti (mässyä), että on paras välillä tutkituttaa itsensä.

Tunnen jonkinnäköistä intoa yrittää puuttua ahmimiseeni. En halua syödä enää herkkuja niin. Haluan syödä herkkuja niin että ne ovat herkkuja, eivät pakkomielle. Pahoin pelkään että en voi enää syödä ollenkaan herkkuja, jos kerran niistä pääsen eroon. Ehdotin tapaamisessa ravintoterapeutin tapaamista tai jotakin vastaavaa. Mistä minä niistä tiedän. Lääkäri lupasi selvittää asiaa mutta kehotti minua itseänikin ottamaan yhteyttä ja kyselemään. Minua? Pystynkö soittamaan jonnekin ja tiedustelemaan asiaa josta en oikein itsekään tiedä...?

Tajusin tänään että kun suljen kaiken masennukseen liittyvän pois, en ajattele niitä, niin korvaan sen tuolla mässyn ajattelulla ja mässäämisellä. Suunnittelen ja mietin seuraavaa mässyannosta, mietin mistä rahat ja missä on parhaat tarjoukset. Keskitän kaiken intoni siihen, sen sijaan että koettaisin järjestellä ajatuksiani masennuksen suhteen. Typerää. Mutta yksi oire sekin.

Typerästi taidan nyt luulla, että lopettamalla mässäämisen laihdun ja alan voida paremmin. Ehkäpä, mutta tuskinpa kilojen menetys onnea tuo. Kun sentään pudotettavana on 10 kiloa siihen entiseen painooni, jossa en myöskään ollut onnellinen. Mutta ainakin sokeriarvojen heittely loppuisi ja siltä osin elämä tasaantuisi..

Tuntuu typerältä "vaahdota" sillä en taida kuitenkaan loppujenlopuksi uskoa pystyväni muuttumaan.
On se hyvä että itseluottamus on kohdillaan.

En ole vieläkään kuullut kenestäkään heistä, joille ilmoitin syömishäiriöstäni (aiempi postaus). Tunnen itseni yksinäiseksi ja hyljityksi.

Tänään on tasan vuosi erään rakkaan henkilön kuolemasta.