Mun on outo olo. Paha olo. Hermostunut ja levoton. Ei oikein mimmonenkaan. Mun pitäisi olla jo nyt vähintään Turun keskustassa kävelemässä kohti töitä, etten peräti olisi jo siellä. Mutta en ole. En vaan voi mennä. Taas. Jostain syystä. En halua ja samalla haluan. Oon tykännyt siitä. Pomo(t) on kivoja. Työkaverit nyt on jotain 16-20wee pissismissijätkishippishoppis -tyyppejä, mutta kai ne kestää kun kummiskin homma on periaatteessa yksilönä tehtävää.
Mä en vaan.. En mä tiedä. Tekis mieli parkua. Mies on ollut viime viikosta asti ihan hoona kun sain sen kohtauksen töissä. Ja eilen se kyseli että olenko ok ja sanoin että joo kai, vaikken oikein tiennyt. Kyllä sekin sen huomasi, kun kerran koko ajan kyseli, että oloni oli omituinen. Teen kaikkea muuta. Nytkin äsken aloin miettiä kaikkea paskaa mitä tästä seuraa ja nypin himona säärikarvojani pinsetillä. Tää viiltely -metodini. Kyl mä oon niin kontrollissa kun nypin karvojani. Joo.

Jotenkin vaan kaikki asiat pyörii päässä. Käytänkö mä niitä tahallani että saan olon pahaksi? Miksi niin? Vai olenko oikeasti vaan niin sekaisin enkä sitten ole osannut sitä purkaa mihinkään? Enkö jaksa oikeasti perehtyä ja nähdä vaivaa että parantuisin? Vittuako mun pitää olla tällainen lusmu, joka pelkää mässäämisen lopettamistakin? En halua. Miksi? En tiedä. En vaan halua. Haluanko lihoa? No en. Haluanko märehtiä loppuelämäni kaikkea paskaa? No en.

Haluan tehdä töitä ja saada rahaa. Nyt ei kyllä vaan kauheasti inspiroi kun olen saanut niin huonoa tulosta töissä. Mutta kuitenkin..

Mies tuossa joku aika sitten mietti että kun ollaan jo näin vanhoja niin pitäisi mennä eteenpäin elämässä. Niin kuin lapsia ja omakotitaloa ja niinpoispäin. Mä olen just vasta päässyt jotenkuten sen alkuun että jaksan olla töissä (tai ainakin jaksoin pari kuukautta), en mä nyt heti osaa ajatella muksuja ja jotain omakotitaloa. En mä vielä halua lapsia kuitenkaan. Sittenkään. Just vasta juuri ja juuri tunnen itteni yhtään aikuiseksi. Just ja just. Mä olen niin kersa. Ja hiton itsekäs. En mä tiedä jaksanko mä sitten sitä että mulla ei ole ikinä omaa aikaa. En mä tiedä tuleeko musta sitten semmonen äiti joka ei sitä juuri kaipaakaan vaan sille on lapset kummiskin number one -asia. Tai sairastunko mä johonkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Olenko mä nyt masentunut? Olenko? Olen? Lääkitys on normaali koko ajan mutta miksi mulla nyt on tämmönen kausi taas? Miksei se voi vaan olla semmonen joku helppo pikkunen kutitus jossain? Miksi mä en halua töihin? Mun on koko ajan jalat ihan jännittyneet, ihan samanlaiset kuin kotona kun viikonloppuisin istuin olkkarin sohvalla koko päivän siinä yhdessä ja samassa paikassa etten vaan liikahtamisellani aiheuttaisi jotain uutta riehumiskohtausta. Oon sillai koko ajan jotenkin varautunut. Säpsähtelen. Syyllinen olo. Kai mun on soitettava sille psykolääkärille. Mutta en mä haluaisi... Saanko saikkaria? Saanko enää saikkarirahaa? Kun olin niin kauan viimeksi saikkarilla? Miten ne sen kattoo? Paljonko pitää olla välissä uuteen saikkariin? Pitäisikö mun aloittaa joku kunnon hoitosuhde jonkun terapeutin kanssa? En mä saa kumminkaan aikaseksi niitä soittoja ja tapaamisia että kuka on se oikea tyyppi. Mä en jaksa enkä halua. Mitään muuta kuin vaan olla ja mässätä ja lakata ajattelemasta kaikkea.

Ei multa saa vaatia mitään. Ei multa saa odottaa mitään. En mä kummiskaan pysty mitään toteuttamaan tai pitämään kauaa kasassa. Mikä mun on? Miksen mä halua? Jaksa? Viitsi? Oonko mä vaan pohjimmiltani niin vitun laiska että haluan vaan olla ja norkoilla vaikka se on niin hiton tylsää? Vai mikä mun on?

MIKÄ MUN ON???!!!!

Pitäs ilmottaa töihin. Ei mulla ole mitään tekosyytä. Enkä halua kertoa masennuksesta. En mä vaan jotenkin halua. Se on kumminkin samantien paipai. En mä tiedä. Voi paska mä en tiedä!!! ;(

 

PASKA:

Päivärahan maksamisessa on enimmäisaika

Päivärahaa maksetaan enintään sen kuukauden loppuun, jota seuraavan kuukauden aikana sitä tulisi maksetuksi 300 päivältä. Tähän enimmäisaikaan lasketaan yleensä myös työkyvyttömyyttä edeltäneiltä kahdelta vuodelta kaikki ne päivät, joilta hakijalla on ollut oikeus Kelan sairauspäivärahaan. Mukaan lasketaan siis myös ne päivät, jolloin hakija on ollut työkyvytön, mutta hänelle ei vuositulojen vähyyden vuoksi ole maksettu sairauspäivärahaa.

Jos hakijalla on ollut oikeus päivärahaan enimmäisajan, hän voi saman sairauden vuoksi saada uudelleen oikeuden päivärahaan vasta, kun hän on ollut työkykyinen vuoden ajan. Päiväraha voidaan kuitenkin maksaa hakijalle normaalisti, jos hän tulee työkyvyttömäksi uuden sairauden takia, joka ei liity hänen enimmäisaikana työkyvyttömyyttä aiheuttaneeseen sairauteeen.

Enimmäisajan täyttymisen jälkeen hakijalla saattaa olla oikeus työttömyysetuuteen, jos hänen työkyvyttömyytensä jatkuu ja hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on hylätty tai sen käsittely on kesken. Hakijan on ilmoittauduttava työnhakijaksi työvoimatoimistoon saadakseen työttömyysetuutta. Työnhakijaksi voi ilmoittautua myös henkilö, jonka työsuhde on voimassa, mutta jolle työnantajalla ei ole tarjota hänen työkykynsä mukaista työtä.