Eilen oli aika mukava päivä. Ilma tosin oli mitä oli, mutta onneksi minun ei tarvinnut kauaa ulkona viihtyä ja senkin ajan kun viihdyin säästyin jäätymiseltä mutta en kastumiselta. Kastuminen ei ole paha.

Siinä jossain vaiheessa kun heräsin, siis kun sain tempaistua itseni ylös joskus kaaddääm puolen päivän aikaan, käväisin pikaiseen suihkussa etc. ja kaivoin pyörän alakerrasta ja suuntasin Myllyyn katselemaan ja tapaamaan Destheaa eli Tiiaa. Siellä oli Nuori Yrittäjyys häppeninki johon hän osallistui myymällä omia tuotteitaan.
Kauppa ei oikein tainnut käydä kenelläkään, harmi. Muutamalla siellä kyllä oli aika ihania juttuja esillä. Tiialla tietysti oli ihania koruja (joita hiplailin varmaan luvattoman paljon siihen nähden etten ostanut mitään...) ja muutama toppi ja laukku. En kyllä käsitä miksei niitä koruja ostettu enempää?
Jotenkin minusta tuntuu, että parhaiten kauppa kävi niillä kahdella söpöllä "pissis-tsiksillä", jotka olivat pöytineen siinä Tiian pöydän vieressä.... Myivät pinssejä, itsekin ostin yhden, jossa lukee "I´m the Queen of fucking everything".
Kuten arvata saattaa, siinä pöydän ympärillä pörräsi jätkiä koko ajan. Muutama söpöinen tsihihii -tirskaus ja keikistely, niin johan jätkät heltyivät "No mä voisin ostaa ton...". Todistin itse (ja apua! taisin langeta siihen itsekin, oh noes!!). :D No, myyntivoiton takia mitä vaan, vai? Hekottelin loppuillan mielikuvalleni tuosta ostotilanteesta.

Mies oli koko päivän (kuten on nytkin) mettällä, tuli vasta joskus yhdeksän aikaan, hiukan myöhemminkin. Miun oli ihan pakko kahdeksan maissa soitella, että ootko sinä hengissä, kun koko päivän oli niin hiljaista, vaikka lähetin viestinkin. Oli sentään.
Oli kuulemma ollut pientä eripuraa siellä erään vanhemman metsämiehen kanssa, että osaa olla pikkumaista toimintaa. Miksi aina joka porukassa pitää olla joku "minä itse, minä olen paras" -tyyppi sekä näitä pikkumaisia närkkijöitä? Hmph. Noh, olkoon ja lillukoon omassa katkeruudessaan.
(ei sillä, etten itse joskus ainakin tuntisi oloani juuri tuollaiseksi pikkumaiseksi...)

Loppupäivän luin (sain tänään loppuun Mustan Tornin viimeisen osan ja jäin jotenkin tyhjän päälle.. En olisi osannut kuvitella tuollaista loppua, mutta toisaalta toisenlainen ei olisi sopinutkaan. Tämä kyllä jätti ihan liikaa kysymyksiä auki. Kiertääkö Roland loputonta kehää? Tuleeko aina uusia Eddieitä, Susaneita(dettoja/Odettoja), Jakeja ja Oita? Vai muunnelmia? Jos Susan pääsi Takuro Spirit -maailmaan Eddien ja Jaken muunnelmien luokse, joutuvatko he kohtaamaan Tornin aiemmissa osissa mainitun flunssaepidemian?) Onpa tuskastuttavaa! :D Kiitti vaan kovasti, mister King. (Ei kun oikeasti, Kiitos! :) )
ja maalailin nukkiksen saunatuvan panelointeja valkoisiksi.. Sekä nauroin Huumaa. Se on pakko katsoa joka lauantai. Vähän kuten Maajussille morsian ja Amazing Raze sunnuntaina ja Ruma Betty maanantaina ja Sinkkuäidille sulhanen keskiviikkona (vaikka en alkuun oikein pitänytkään sarjasta) ja Suurin pudottaja perjantaina... Tv:n orja en ole!

Okei, ihan liikaa pitkiä lauseita ja sulkumerkkejä.

990738.jpg It wasn`t me who drinked all that tea!! It wasn`t! Really!
Okei, it was me...