|
Kirjoittaja
27 -vuotiaan (entisen? masentuneen) tyttöihmisen ajatuksia nykyisyydestä ja menneestä, postauksia pariskunnan arki- ja pyhäpäivistä, jotka kuluvat ohi. Enenevässä määrin kaikkea tyttöhömpää. Olen myös armoton pöllöfriikki. Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 |
11.12.2011 - 16:08
Tuollaista siis on ulkona. Muunmuassa siellä..... (mää ja mun hjyymöri) Viimeaikoina on taas tullut kirjoitettua niin usein että nyt kun on ollut pari päivää hiljaista niin tuntuu kuin olisin ollut vaiti ikuisuuden... :D Torstaina oli miehen synttärit, joita emme oikeastaan juuri juhlistaneet, minulla jos olisi ollut rahaa niin olisin tarjonnut synttärikaffeet jossain ja oltaisiin käyty valkkaamassa miehelle synttärilahja, mutta mutta... Grr. Saisi se Kela toimia hiukkasen nopsempaan. Nyt on yli 2 viikkoa kun vein anomukseni. Grr. Ois kiirus ostamaan muutamia lahjoja ja itseäni aion lahjoa sillä uudella korulla kulmaan. Mutta sen verran jätin veronpalautuksesta talteen, että pääsin torstaina kampaajalle! Jo oli meinaan aikakin... Voi karsea mikä juurikasvu. Onneksi kampaajani on tottunut että käyn siellä ehkä kahdesti vuodessa (lol) eikä pyörry nähdessään kuosini....
Mutta tuollainen tää nyt on. Suht perus polkka, takaa nousee hiukan ylös. Hiukan on myös kerroksia (liian vähän) että saa (siis jos muka saisin) tukkaa kohotettua. Mutta mii laiks silti, on tämä piristystä siihen yli olkapäiden roikkuneeseen liuhukkeeseen josta puolet oli maantienharmaata ja puolet haalistunutta blondia.... :D
Miehellä oli perjantaina vapaata, joten sain onneksi kyydin kurssille ja pois. Tuo kuva on otettu kun päivällä odottelin miestä minua hakemaan. Aikamoinen haipakka oli.
Eilen sain valmiiksi ensimmäisen sukkani. Ei, en ole kutonut tuota yhtä sukkaa joka päivä itsenäisyyspäivästä alkaen ja saanut sitä vasta nyt valmiiksi :D Ei siihen mennyt kuin muutama tunti, mutta tein sitä aina silloin tällöin iltaisin, oli siinä valipäiviäkin. Ja eilen aloitin toistakin, pääsin jo kantapäätä aloittelemaan. Valmis sukka näyttää hassulta, kun en alkuun malttanut tehdä pidempää vartta, kun halusin innokkaasti kokeilemaan sitä kantapäätä :D Mutta itseasiassa tuo on aika passelin kokoinen varsi, ja ensi kerralla voin sitten jo tehdä siitä pidemmän ja kokeilla jopa vaikka kahta väriä! Huih, alan irrotella. Ja siis, apua, puhuinko jo seuraavista sukista?? :D Nyt poistun laittamaan pyykkiä kuivumaan. (elämäni on täynnä glamouria)
|
Sivupohja
Blogini on
* ihmisystävällinen Kommentoi ja käyn vastakäynnillä :) Uudet ystävät ja tutut tervetulleita :) Ihmisia netissa ja muita osoitteita
Naisen logiikkaa Lingvisti lakeudella - ja joskus muuallakin
Kivaa vaatteista yms: Tee-se-itse-naisen sisustusblogi ISLET of finnish design Asialinkit: Nukkekotiblogit ja -kaupat: Elukoi netissä: Viihdettä yms. netissä: Koodeja: Kuvat blogissani
Olen poistanut paljon kuvia blogistani, jos selailet blogia taaksepäin ja näet ns. kuvapostauksen (vaikkapa tarkoituksena esitellä vaatekuvia tms), jossa ei ole yhtään kuvaa, ilmoitathan minulle! Näin voin poistaa koko postauksen, jottei se turhaan siellä vilku. Myös yksittäisiä kuvia puuttunee monista postauksista! Huuto.net
Myyn tavaroita huuto.net:issä. Nyt
luennassa:
kuuntelussa: Eskapismi
Katso ja mieti oletko itse eskapisti
Laskuri
InnerMe
HALI
Kalenteri
Rokkaava plokkaaja
EI
BB
|
Ja hieno sukka, kun vielä parin saat aikaan niin hyvä on! Ja sitten niitä sukkia tulee, ja tulee, ja tulee.... ;D
Just kuten Hehkuvainen tuossa sanoikin, niin hiukset vaikuttaa paljon kuulemma ulkonäköön. Kai se pitää paikkaansa, kun meikäläistä vanhaa ja ylipainoista akkaa yritti yksi 20-25 -vuotias "jäbä" iskeä tuossa toista viikkoa sitten. Nauroin kaverini kanssa niin, että meinasi pissit tulla housuun :D :D
Meinasin sanoa hälle, että mees kotiin kasvamaan märkäkorva! Mutta en mä sitten. Totesin vaan, että mulla on mies ja lapset kotona, jotta kiitoksia vaan ehdotuksista, mutta juon kahvini (teeni) muissa seuroissa :D Vähän heebo katsoi hitaasti, kun mainitsin LAPSET! Vuoden naurut varmaan tuli siitä. Voi että. (Ja siis ei oltu missään baarissa tms., ihan vaan "meidän miesten" peliä katsomassa, juunou johanna, se mun työ...)
Mutta joo, meikä ei oo taas(kaan) päivittänyt blogia, joten pitänee käydä pitkästä aikaa jotain turinoimassa sinne. Jos vaikka tuosta epätoivoisesta iskuyrityksestä kertoisin. Kun tää meidänkin (mun!) arki on myös yhtä glamouria rakentamis-siivous-pyykkäys-kokkaus-työssäkin käyn -juttuineen :)
Mukavaa joulun odotusta <3